The James Hunter Six, Jo’ Buddy & Down Home King III @ Huvila teltta
Brittiläisen James Hunterin musiikissa soi menneen maailman urbaani amerikkalainen soul ja rhythm ’n’ blues: Sam Cooken ja Ray Charlesin perintö. Ei olekaan yllättävää, että Hunter ja tämän killeri-bändi löysivät henkisen kotinsa legendaarisen newyorkilaisen soul-levy-yhtiö Daptonen suojista. Ylistetty uusi levy Hold On! ilmestyi alkuvuodesta.
Vaikka esikuvat kuuluvat, Hunterin oma ääni on välittömästi tunnistettava. Rosoista laulua kehystää hyväntuulinen ja huumorintajuinen svengi sekä tiukka ja hallittu kitarismi, joka purskahtaa välillä raisuiksi blues-sooloiksi. Hunterin biiseissä on aina pieni pilke silmäkulmassa.
Humalluttavan energiset keikat toivat Hunterille kulttimaineen 1990-luvulla. Faneihin lukeutuu muun muassa Van Morrison, joka pestasi miehen kiertueelleen välittömästi kuultuaan tätä livenä. Sittemmin miehet ovat vierailleet taajaan toistensa levyillä.
Illan aloittaa amerikkalaisesta juurimusiikista ammentava kotimainen Jo’ Buddy & Down Home King III. Vuosikymmenten kokemuksella rokkaava duo starttaa vuoden 2016 Huvila-kauden riemukkaalla ja räväkällä otteella.
Jo’ Buddy & Down Home King III aloittaa klo 19, The James Hunter Six klo 20.30
Ovet avataan klo 18.
Keikan jälkeen ravintolan puolella levyjä soittaa DJ Lord Fatty.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































