Svart Night #16: Antti Reini Ja Maapallon Maitolaiturit - Kärpänen-Albumin Levyjulkaisukeikka, pe 19.8.
Narikkamaksu lipun ostaneille 1€ (norm 3€).
Antti Reini julkaisee soololevynsä elokuussa, ensimmäinen singlelohkaisu kuunneltavissa nyt
Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini tekee paluun levyttäksi artistiksi, kun ensi elokuussa mieheltä julkaistaan debyyttilevy Kärpänen. Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on pikku hiljaa ajautunut bändiviritelmien kautta soolouralle - jonka valmistelu on vienyt useamman vuoden.
- Kymmenisen vuotta sitten valmistelin levyä, mutta ajankohdallisesti sen julkaisu ei sopinut tuolloin suunnitelmiini, joten projekti hautautui pöytälaatikkoon odottelemaan parempaa ajankohtaa. Muutama vuosi sitten biisisuoni aukesi jälleen, ja päätin, että nyt on aika jatkaa kesken jäänyttä työtä. Duunailin läjän uusia biisejä, päivitin pöytälaatikosta muutaman vanhan kappaleen ja lopulta soittelin muusikoille joiden kanssa halusin viedä loppuun, Reini kertoo.
Vaikka kyse on soolomateriaalista, Reini halusi levynsä muusikoille vapaat kädet toteuttaa itseään levyn kappaleiden tuotannon lomassa.
- Vuokrasin E-studion, jonne menimme viikoksi sessioimaan ja sovittamaan biisejä lopulliseen muotoonsa. Halusin edetä biisien ehdoilla ja löytää kullekin oman "huoneensa", niputten niitä sitten yhteen tekstien ja soundin kautta. Tavoite oli myös että jokaisella levyn tekoon osallistuvalla on mahdollisuus jättää oma sormenjälkensä lopputulokseen ja sitä kautta saada aikaan musiikkia joka hengittää.
Antin mukaan debyyttilevy Kärpänen on vasta esimakua tulevalle: uutta materiaalia syntyy miehen mukaan kaiken aikaa.
- Olen alkanut jo työstämään seuraavan albumin materiaalia ja kappaleita lisätään keikkasettiin pikkuhiljaa. Studioon mennään heti kun materiaalia tarpeeksi.
Isojen levy-yhtiöiden sijaan Reini päätyi julkaisemaan debyyttilevynsä itse, toki yhteistyössä alalla toimivan indie-yhtiön kanssa.
- Tarkoitukseni oli alunperinkin julkaista levy oman yhtiöni Kingstontime Recordsin kautta, mutta neuvottelin silti samanaikaisesti isompien firmojen kanssa. Musiikki-business on muuttunut viime aikoina huomattavasti, joten päädyin loppujen lopuksi valintaan omaehtoisemman musiikin tekemisen puolesta. Svart Recordsin kanssa tiemme kohtasivat etsiessäni mahdollista jakelijaa. Löysimme yhteisen sävelen ja hienona lopputulemana päätimme julkaista levyn yhteisjulkaisuna.
Antti Reinin debyyttisoololevy Kärpänen ilmestyy Svart Recordsin ja Kingstonetime Recordsin yhteistuotantona 26.8.2016 ja on hankittavissa vinyylinä, cd:nä sekä digitaalisena tallenteena. Ensimmäinen singlelohkaisu Se riittää ilmestyy digitaalisena maanantaina 4.7. ja on kuunneltavissa Svart Recordsin Soundcloud-sivulla.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































