West Side Story Sing-Along
Vuosi: 1961
Kesto: 154 min.
Ikäsuositus: K-12
Kieli: Englanti
Esitysformaatti: DCP
West Side Story sing-along versiona nähdään osana Teatteri Unionin Shakespeare sarjaa.
New Yorkin jengitappeluiden keskelle siirretty, tanssittu ja laulettu Romeon ja Julian tarina kertoo kahden kilpaileviin jengeihin kuuluvan nuoren rakkaustarinan, jossa jengien väliset jännitteet ohjaavat tarinaa kohti tragediaa. Broadwaylla esitettyyn jättimenestysmusikaaliin perustuva elokuva saavutti suuren suosion: elokuva voitti peräti kymmenen Oscaria, ja esimerkiksi Pariisissa sitä esitettiin yhtäjaksoisesti 249 viikkoa eli lähes viisi vuotta.
West Side Storyn musiikin sävelsi Leonard Bernstein, koreografiat rakensi Jeremy Robbins, laulujen sanat loi Stephen Sondheim ja tarinan kirjoitti Arthur Laurents. Elokuvan ohjaajaksi Robbins sai parikseen kokeneen Robert Wisen, ja tarinan sovitti valkokankaalle Ernest Lehman.
Laulun sanat heijastetaan valkokankaalle ja yleisö on tervetullut osallistumaan elokuvan laulukohtauksiin!
Näytös:
19.3.2016 klo 18
Liput 9€
Liput myynnissä nettikaupassamme: teatteriunion.fi
Tiedustelut ja varaukset:
+358 40 153 0054
liput@teatteriunion.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































