Rocky Horror Show Helsinki
Kaikkien aikojen hauskin ja seksikkäin rock-musikaali, Rocky Horror Show, saapuu Helsingin Kulttuuritalolle marraskuussa 2016. Kulttimaineensa aikoinaan rajoja rikkomalla ansainnut musikaali on pilke silmäkulmassa tehty kunnianosoitus vanhoille science fiction -filmelle sekä B-luokan kauhuelokuville. Universaalien teemojensa ja maailmaa syleilevän elämänilonsa ansiosta jo 43-vuotias Rocky Horror Show on kuitenkin aina yhtä ajankohtainen.
Nuoren kihlaparin Bradin (Roope Salminen) ja Janetin (Ilona Chevakova) auto rikkoutuu keskellä synkkää ja myrskyistä yötä, ja he päätyvät etsimään apua transvestiitin tiedemiehen Dr. Frank-N-Furterin (Sami Saikkonen) kartanosta. Nuoripari saapuu paikalle juuri, kun Frank on paljastamassa laboratorionsa uusimman luomuksen: täydellisen miehen, Rocky Horrorin (Eino Heiskanen). Mitä sitten tapahtuu, muuttaa heidän maailmansa.
Richard O'Brienin käsikirjoittama Rocky Horror Show sai maailmanensi-iltansa Lontoon Royal Court -teatterissa vuonna 1973, ja se on edelleen maailman suosituin rock-musikaali. Vuonna 1975 valmistunut elokuvaversio Rocky Horror Picture Show synnytti kultti-ilmiön, jossa näyttelijöiden ja yleisön välisestä vuoropuhelusta tuli olennainen osa esitystä.
Rocky Horror Show on ainutlaatuinen elämys – tuulahdus maailmaa, jossa kaikki on mahdollista, vaarallista ja viettelevää. Rakastettavia hahmoja, upeita pukuja ja jämäkkää rock'n'rollia – siinä ainekset mukaansatempaavaan ja pähkähulluun musikaaliin, joka on hurmannut katsojat ympäri maailman jo viiden vuosikymmenen ajan.
Esitykset Kulttuuritalolla marraskuussa 2016: 2/3/4/5/9/10/11. Esitykset alkavat klo 19. Poikkeuksena 4.11. Late Night Show, jolloin esitys alkaa klo 22.30.
Ohjaus: Sami Saikkonen
Koreografi: Sonja Sorvola
Rooleissa:
Janet Weiss: Ilona Chevakova
Brad Majors: Roope Salminen
Magenta: Sonja Sorvola
Riff-Raff: Samuel Harjanne
Columbia: Jane Kääriäinen
Eddie & Tohtori Scott: Sami Hokkanen
Rocky: Eino Heiskanen
Frank-N-Furter: Sami Saikkonen
Kertojina:
2.11. Hannele Lauri
3.11. Jorma Uotinen
4.11. Jone Nikula (Late Night Show, esitys alkaa klo 22.30)
5.11. Sampo Marjomaa
9.11. Jaakko Saariluoma
10.11. Kari Heiskanen
11.11. Krisse Salminen
Musiikista vastaa Ismo Laakso PsychoBoogie Explosion Band
Valo-ja videosuunnittelu: Jukka Huitila
Äänisuunnittelu: Tumppi Sipilä
Naamiointi: Emma Krohn-Markkanen
Pukusuunnittelu: Sonja Sorvola
Lavastaja: Alisha Davidow
Rakenteet: Janne Aro / GPH Helsinki Oy
Grafiikka: Ari Tarvainen
Viestintä: Pink Eminence / Johanna Immonen, Outi Raatikainen
Tuotanto: No Fear Agency & Promotion Oy / Vesa Ristimäki, Hilkka Aarela
Yhteistyössä Sunborn Catering, Kulttuuritalo
Liput toimituskuluineen alkaen 37,50 / 52,50 €
http://www.lippu.fi
Saatavilla myös Show & Dinner- ja VIP-paketteja sekä etkot ja jatkot!
http://www.rockyhorror.fi
https://www.facebook.com/events/1722715244638639/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































