Dubioza Kolektiv (Bih), St. Rasta, Dj Borzin ( Balkan Fever Helsinki), ke 2.11.
Riehakkaista keikoistaan tunnettu bosnialaisyhtye Dubioza Kolektiv saapuu tanssittamaan suomalaisyleisöä Helsinkiin Kuudennelle Linjalle keskiviikkona 2. marraskuuta.
Vuonna 2003 perustettu Dubioza Kolektiv soittaa balkanilaista "viiksidiskoa", jota yhtye maustaa ska:lla, reggaella, hiphopilla ja etno-punkilla. Uransa aikana lukemattomia kertoja ympäri maailmaa kiertänyttä kollektiivia on verrattu erityisesti Gogol Bordelloon ja Manu Chaoon, joka myös vierailee bändin uusimmalla levyllä. Viime talvena julkaistu "Happy Machine" on ladattavissa ilmaiseksi yhtyeen nettisivuilla.
Uransa aikana seitsemän albumia julkaissut Dubioza Kolektiv on palkittu esimerkiksi MTV European Music Awardseissa "Best Adria Act" -arvonimellä sekä useita kertoja kotimaansa Bosnian Grammy- ja Emma-gaaloja vastaavassa tilaisuudessa vuoden yhtyeenä ja parhaista levyistä. Ison live-bändin kokoonpanolla keikkaileva Dubioza Kolektiv nähtiin viime viikonloppuna Berliinissä Lollapalooza-festivaalien päälavalla ennen Kings of Leonia.
Illassa mukana myös ST. Rasta ja DJ Borzin ( Balkan Fever Helsinki )
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































