Gavlyn & Reverie (Usa), Princess Nokia (Usa), Gnucci (Swe), Sofa, D.r.e.a.m Dj's, su 16.10.
Liput ovelta 21€ / Korjaamolainen 19 €
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi
Tarkista soittoajat www.korjaamo.fi
Los Angelesissa vaikuttavat räppärit Gavlyn & Reverie saapuvat ensivisiitille Suomeen. Pitkään yhteistyötä tehnyt ja useita kertoja Eurooppaa kiertänyt kaksikko nähdään Tampereen Yo-talolla lauantaina 15. lokakuuta ja seuraavana iltana Helsingissä Korjaamolla. Molempien tapahtumien ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Feministiräppäriksi itsensä nimennyt Gavlyn hakee hiphop-soundiinsa vaikutteita erityisesti 70-luvun funkysta ja 60-luvun pop-musiikista. Viime keväänä kolmannen albuminsa "Why Wait" julkaissut artisti on kerännyt toistuvasti vertauksia The Fugees -aikakauden Lauryn Hilliin sekä Angel Hazeen.
Reverien suurimmat vaikutteet löytyvät puolestaan underground-räpista. Nuoruudessaan runoutta harrastanut artisti aloitti uransa spoken wordin parissa, mutta siirtyi pian hiphopin pariin. Vuonna 2009 ensimmäisen mixtapensa "Castle in the Air" julkaisseelta Reverielta on sittemmin ilmestynyt kolme albumia, ja hänen biisit ovat keränneet useita miljoonia YouTube-kuunteluita.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































