Festa Dei Luca - Luca Sturniolo, Luca Cannavò, Luca Gargano + Dj Luca Platania, ti 18.10.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Luca-nimisten henkilöiden esittämää italialaista poppia ja rokkia livenä sekä house-dj-setti.
Lucat Sturniolo, Gargano ja Cannavò ovat muusikkoystävineen järjestäneet jo usean vuoden ajan italialaisen musiikin bileitä Helsingissä. Maaliskuisin juhlitaan hienon lauluntekijän Lucio Battistin syntymäpäivää, ja lokakuun 18. päivä, kun suomalaisessa kalenterissa lukee "Satu, Säde", on italialaisessa kalenterissa Lucan nimipäivä.
Ensimmäinen "Festa dei Luca" järjestettiin vuonna 2013, ja silloin soitettiin huima kattaus italialaista musiikkia peräti seitsemältä eri vuosikymmeneltä. Tällä kertaa livebändi aikoo jälleen soittaa monipuolisesti jotakin ainakin 1960-luvulta viime vuosien hitteihin. Ehkä joukkoon sujahtaa hiukan progea, vähän folkkia, jotain rokimpaa ja jotain iskelmällisempää, yhdistävänä tekijänä on Italia ja italialaiset artistit. Livemusiikin lisäksi saadaan house-setti dj:ltä, joka tunnetaan nykyään Suomessa paremmin maan parhaiden pizzojen isänä.
Vaikka kyseessä on Luca-nimisten nimipäiväjuhla, olet toki tervetullut, jos tunnet jonkun Lucan tai olet joskus kuullut jostain Lucasta tai vaikket olisi koskaan kuullutkaan, mutta pidät italialaisesta musiikista, tai vaikket edes välittäisi musiikista, mutta tykkäät muuten vaan hengailla hyvien tyyppien kanssa.
Enn. alk. 6,50€, ovelta 7€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 4,50€, ovelta 5€
Luca-nimisille vapaa pääsy!
Juhlat alkavat klo 20.00. Tervetuloa!
La festa dei Luca 2016
Musica italiana dal vivo con Luca Sturniolo & Cannavò & Gargano + dj Luca Platania
Se ti chiami Luca... Vieni a festeggiare con noi.
Se vorresti chiamarti Luca... Vieni a festeggiare con noi.
Se conosci qualcuno che si chiama Luca.... VIENI A FESTEGGIARE CON NOI!
Dalle ore 20:00 ->
Luca Cannavò
Luca Sturniolo
Luca Gargano
Luca Platania
+
Jarkko "Luca" Lepistö
Mariella "Luca" Pudas
Lotta "Luca" Ahlbeck
Katri "Luca" Silolahti
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































