Korpolompolo, U.f. Ojala, la 5.11.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella
Soittoajat:
21:00 U.F. Ojala
22:00 Korpolompolo
Korpolompolon kolmas julkaisu "Loppusoitto" näkee aamunkoiton sekä fyysisessä että digitaalisessa muodossa marraskuun viidentenä. Julkaisu on "Triptyykki"-kokoelman viimeinen osa. Boxia tulee olemaan saatavilla erittäin rajoitettu erä paikan päältä.
KORPOLOMPOLO
Kolmen miehen saumaton yhtenäisyys suomirockia, stoneria, jytää, hypnoosia, ja ihmismielen venkuroita. Spesiaalishow luvassa levynjulkistamisjuhlissa. "Kun aikansa junnaa, niin meneehän se viesti perille. '2010-luvun Sielun Veljet' -meininkiä, eikä muuten haittaa yhtään. Tätä voi hytkyä, pogota tai vain peukuttaa. Keikan jälkeen on suu auki ja aivot tyhjät. Ollaan siis isojen kysymysten äärellä." -(Wallu Valpio)
U.F. OJALA
U.F.Ojala julkaisi debyyttipitkäsoittonsa, Itsestään huolta pitävä nuori mies, helmikuussa 2016. Vuosi sitä ennen ilmestyi ensimmäinen single, Olento/Havaintoja 7″, jossa mukana ei vielä ollut kokonaista bändiä, vaan yhtye oli alunperin laulaja-kitaristi Teemu Ojalan sooloprojekti. Nykyinen nelikko on kuitenkin sulautunut tiukaksi yhtyeeksi nopeasti. Ylistävissä keikka- ja levyarvioissa orkesteria on verrattu mm. Neil Young & Crazy Horseen ja 90-luvun alun Bad Vugum -levymerkin yhtyeisiin.
U.F.Ojalan musiikissa kuuluvat vahvasti psykedeelisen rockin kaiut, mutta tyylillisiä rajoitteita orkesteri ei itselleen ole asettanut. Pohjimmiltaan bändi kokee soittavansa suomirockia, kuitenkin tavanomaisesta poikkeavaa ja epäilyttävää sellaista.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































