Tapio Liinoja ja Veljet: Lapinlahdenkatu
Hinta: 24/28€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Tapio Liinoja & Veljet saapuvat 23.10. levynjulkaisukeikalle Aleksanterin teatteriin. Lapinlahdenkatu –albumi ilmestyi jo keväällä, mutta kokonaisuus kuullaan vasta nyt ensimmäistä kertaa livenä Helsingissä.
Legendaarisen rockbändin, Lapinlahden Lintujen, musiikkia on usein kuvailtu huumorimusiikiksi. Samalla elämän harmaita sävyjä käsittelevät biisitekstit jäivät hieman lava-shown ja sketisen taustalle: Yksinäisyys, ihmisen rimpuilu arjessa, elämän rajallisuus, onneton rakkaus.
Nyt Tapio Liinoja hän kokosi samalle albumille kaikki kirjoittamansa, suurelle yleisölle tutut laulut kuten Aino kirjoittaa, Ojasta noustaan, Sateet tulevat, Aimon virsi ja Kuppilan tango. Pekka Hedkrokin sävellykset saavat uudet musiikkipukeet. Lapinlahdenkatu –albumin sovituksissa liikutaan reggaen, bluesin, swingin, jopa vähän latinosävyjen maailmassa.
Biisien teksteissä kuljetaan vahvasti stadilaisissa tunnelmissa: Albertinkadulla asioidaan kanikonttorissa, Perunatorilla käydään ruusukauppaa, Töölössä seuraillaan talonmiespariskunnan toimia, Kalliossa kipuillaan arjen ja ihmissuhteen harmautta, Aleksanterinkadulla soi saksofoni, Mannerheimintiellä taas ukulele. City-lehden toimittajan työntekoakin tarkkaillaan.
Nimensä albumi sai Lapinlahdenkadulla sijainneesta kommuunista, jossa Liinoja asui 1980-luvulla ja kirjoitti nyt kuultavia kappaleita.
Veljet -bändissä soittavat musiikkikonkarit Leevi Leppänen ja Jussi Liski sekä Pimeys-orkesterista tutut nuoremman polven muusikot Joel Mäkinen ja Pekka Nisu. Lisäksi lavalla nähdään liuta muusiikovierailijoita: Timo Kämäräinen (kitara), Pauli Halme (steel-kitara), Maria Hänninen (laulu, viulu), Aino Liinoja (taustalaulu), Vili Liinoja (lyömäsoittimet), Juha Malmivaara (sello), Tintti Simola (trumpetti) sekä Panu Syrjänen (baritonisaksofoni).
http://www.aleksanterinteatteri.fi
https://www.facebook.com/events/1008097489226475/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.