Uli Jon Roth (Ger), Mr. Fastfinger, ma 31.10.
KITARASANKARI ULI JON ROTH SAAPUU ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Neoklassisen metallin pioneerina tunnettu Uli Jon Roth tuo maailmankiertueensa Tavastian lavalle.
Uli Jon Roth tunnetaan ehkä parhaiten urastaan Scorpions-yhtyeen pääkitaristina, jossa hän vaikutti lähes koko 70-luvun levyttäen mm. albumit "Virgin Killer" ja "Tokyo Tapes". "Tokyo Tapes" saavutti kultaa useassa maassa myyden yli miljoona levyä.
Nyt ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä virtuoosi Uli Jon Roth on soittanut lukuisia konsertteja muiden kitarasankarien kanssa, kuten Brian May, Steve Vai ja Joe Satriani.
Illan kruunaa suomalainen Mr. Fastfinger Band, joka soittaa veitsenterävää instrumentaalirockia eksoottisilla mausteilla. Bändissä soittavat superkitaristi Mika Tyyskä, karismaattinen animaatiokitaristi Mr. Fastfinger sekä rytmiryhmästä löytyvät grooveässät Lasse Rantanen ja Thomas Törnroos. Livenä bändi luottaa sekä tiukkoihin sovituksiin että intuitiiviseen improvisaatioon - lavalla voi tapahtua mitä tahansa, ja tapahtuukin.
Viime vuonna julkaistulla kolmannella Mr. Fastfinger albumilla "Spirit Rising" vierailevat mm. Jordan Rudess (Dream Theater), Michael Angelo Batio, Kai Hahto (Nightwish) sekä JanOlof Strandberg. Syksyllä 2016 Mr. Fastfinger julkaisee uuden "Neon Alchemist" EP:n sekä livetaltion "Swims like a Sushi
SHOWTIME: ULI JON ROTH 22:30,MR. FASTFINGER 21:30, CRYSTAL BREED 20:30
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































