Ebbot Lundberg & The Indigo Children (Swe), pe 20.1.
Liput ovelta 26 € / Korjaamolainen 24 €
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi
Tarkista soittoajat www.korjaamo.fi
The Soundtrack of Our Lives -yhtyeestä tunnettu ruotsalaismuusikko Ebbot Lundberg (SWE) saapuu alkuvuodesta nykyisen The Indigo Children -bändinsä kanssa Suomeen.
Ebbot Lundberg on ollut keskeisessä roolissa ruotsalaisen vaihtoehtorockin kehityksessä viimeisen 30 vuoden ajan. Mies oli mukana perustamassa psykedeliarockia ja garagea yhdistellyttä kulttinimeä Union Carbide Productionsia. Parhaiten Lundberg tunnetaan Suomessakin laajaa suosiota nauttineesta The Soundtrack of Our Livesista, joka lopetti toimintansa vuonna 2012.
Soolodebyytti "There's Only One of Us Here" (2012) teki pesäeroa artistin aikaisempaan tuotantoon, sillä levy koostui yhdestä 43-minuuttisesta ambient-kappaleesta. Ruotsin Vain elämää -sarjaa vastaavaan Så mycket bättre -ohjelmaan osallistumisen jälkeen Lundberg palasi takaisin melodiseen 60-luvun psykedeliarockista ammentavan musiikin pariin.
Vain vinyylisinglenä julkaistu "Homo Erectus EP" sai jatkoa Så mycket bättre -levystä "Sex Tracks In A Laxask" sekä riisuttuja sooloversiota uusista kappaleista tarjoilleesta "Be Careful What You Wish For (The Embryonic Outtakes Phase 1)" -erikoisjulkaisusta. Yhtyeen tuorein albumi "For The Ages To Come" julkaistiin kuluvan vuoden helmikuussa. Lundberg on työskennellyt myös kiinnostavassa 5 Billion in Diamonds -projektissa yhdessä muun muassa Portishead-, Spiritualized- sekä Ocean Blue -yhtyeiden jäsenten kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































