Greasy Rockin' Party: Big Kahunas (Uk) The Dangermen (Fin) Dj Tall Mark (Uk), la 21.1.
Helsingin Dubronvik kellarissa tärähtää kaikille rock and rollin hurmaamille ihmisille tähän mennessä ensi vuoden parhaat bileet.
Pirskeiden päätähtenä heiluu THE BIG KAHUNAS Englannista, osittain tutuista soittajista koostuva ryhmä soittaa 60-luvun alun beat-rock and rollia omalla twistillään. Huippukitaristin Andy Wrenin kasaama bändi on tehnyt hyvän vastaanoton saaneen pitkäsoiton, jossa pelkästään bändin omaa tuotantoa. Livenä kuullaan tietenkin levyn matskua, mutta myös maukkaasti valittuja covereita tuon aikakauden hyvistä biiseistä.
Suomea näissä juhlissa edustaa Helsinkiläinen THE DANGERMEN, jonka vankka osaaminen takaa nautittavia hetkiä monimuotoisten instro-go-go biisien parissa.
Levyn pyörityksestä vastaa tällä kerralla huippu DJ Englannista, eli DJ TALL MARK. Tuttu kaveri monilta ulkomaan festareilta ja Lontoon savuisten kuppiloiden takahuoneiden levynsoitto illoista. Tietenkin myös Mark on ollut kasaamassa monia loistavia levyjulkaisu sarjoja kuten Greasy Rock and Roll levyt ja That British Sound sarja plus muuta plus muuta....eli tanssilattialla tulee takuuvarmasti olemaan tungosta.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































