Walter Zego

Hinta: Vapaaehtoinen maksu / 12 / 8 / 3
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Tanssitrilleri toteuttaa Helsingin kiertueen helmikuussa.

Inhimillisiin velvollisuuksiin kuuluu punnita oma minänsä ja toteuttaa väistämättä kutsumustaan. Oma syvin on kadoksissa, eikä ulkopuolella ole mitään absoluuttista, jota tavoitella. Jos omaksun monia identiteettejä, saavutanko sisimpäni?

Walter Zego on mielen matkalippu, jolla voit matkustaa minne haluat: kunhan leikit toista. Olet delfiini ja kaikuluotaat ystävää Atlantilla. Olet 2-vuotias ja tavoittelet matkaseuraa talk show’ssa. Olet rajanylittäjä eikä turvantunteella ole merkitystä. Saavutat ihanneminäsi soittamalla taidemusiikkia orkesterissa. Walter Zego on vaarattomin keino purkaa tunteen aktiivisuutta. Löytöretkeile itseesi.

Esitystä on työstetty Lapissa syksyllä 2016, jolloin se käynnistettiin residenssissä ohjaajan ja esiintyjän voimin. Lähtökohtana on ollut Helena Lehtimäen kirjoittama elämäkerta tutkimusmatkailija Helinä Rautavaarasta, Minä Helinä Rautavaara. Hänen tarinansa on kuljettanut meidät alter egon ja identiteetin moninaisuuden tutkimiseen.

KONSEPTI JA TUOTANTO Essi Kosola ja Onerva Kärkkäinen

DRAMATURGINEN APU Elli Salo

OHJAUS Essi Kosola

APULAISOHJAUS Onerva Kärkkäinen

SÄVELLYS JA ÄÄNISUUNNITTELU Sampo Korrensalo ja Katariina Lantto

PUKUSUUNNITTELU Riikka Metsäpeura

NÄYTTÄMÖLLÄ Onerva Kärkkäinen, Jussi Lankoski, Anna-Sofia Luoma, Hannes Mikkelsson ja Anne Nimell


HELSINGIN KIERTUE

Su 19.2. Klo 19.00 Ylioppilasteatteri, vapaaehtoinen maksu

Ma 20.2. Klo 19.00 Ylioppilasteatteri, vapaaehtoinen maksu

To 23.2. Klo 18.00 Pikku-Huopalahden Asukastalo, vapaaehtoinen maksu

La 25.2. Klo 16.00 Arkadia International Bookshop, 3 €

Ma 27.2. Klo 18.00 Lapinlahden Lähde, Aleksis Kiven juhlatila, 12 / 8 €


Lippuvaraukset walterzego2017@gmail.com


ESITYSPAIKKOJEN YHTEYSTIEDOT

Ylioppilasteatteri, Aleksanterinkatu 23, 00100 Helsinki. Sisäänkäynti on Suomalaisen kirjakaupan oikealta puolelta rautaportista, portaat ylös asti. Mannerheimintie 3 B:n kautta on esteetön kulku studiotilaan 4. kerrokseen.

Pikku-Huopalahden Asukastalo, Tilkantori 12, 00300 Helsinki. Rakennus on vanha Tapanilan asema, mikä sijaitsee nykyään Pikku-Huopalahdessa. Asukastalon kahvio palvelee klo 18 asti. Esteetön kulku.

Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11, 00100 Helsinki. Esteellinen kulku.

Lapinlahden Lähde, Lapinlahdentie 1, 00180 Helsinki. Esitys on Aleksis Kiven juhlatilassa. Kahvio palvelee klo 18 asti. Esteellinen kulku.

https://www.facebook.com/events/1814543542129418/

Tapahtumapaikka / Venue

Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki

Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.