Joanna, Vähäsarja
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Laulaja ja lauluntekijä Joanna on herkkyydellään ja aitoudellaan nostamassa ääntään muiden suomalaisten naisartistien joukosta.
Säveltäjänä Joanna on vahva ja omaperäinen ja laulut eivät tavoittele mahtipontisuutta vaan rakentuvat kauniiden melodioiden ympärille. Joannan lauluääni ei jätä ketään kylmäksi, hänen äänensä valtaa alaa suomalaisten sydämiin. Joannan voi hyvin kuvitella olohuoneen sohvalle soittamaan kitaralla tarinoitaan ja siinä se yksinkertaisuudessaan on kauneimmillaan: tyttö ja kitara.
Keikalla kokoonpanoon kuuluvat Joannan lisäksi Jouni Raatikainen ja Väinö Wallenius.
Spotifyssa kuunneltavissa Suomen musiikin julkaisemat sinkut Hei Hei ja Kyyti!
Kyyti-musavideo
Facebook-sivu
Instagram
Myös Suomen Zorro -yhtyeen laulaja-kitaristina tunnettu folk-artisti Vähäsarja julkaisi Joose Keskitalon tuottaman debyyttialbuminsa 2015 (Helmi Levyt). Vähäsarja on keikkaillut runsaasti pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Jyväskylässä sekä mm. Turussa H2Ö-festareilla. Parhaillaan hän työstää toista levyään, jonka on määrä olla musiikillisesti ensimmäistä minimalistista albumia monipuolisempi. Keskiössä ovat kuitenkin edelleen Vähäsarjan unenomaiset ja kiehtovat sanoitukset, omaperäinen kitaransoitto ja tunnistettava lauluääni.
Vähäsarja esiintyy yksin tai Joose Keskitalon kanssa.
YouTube
Soundcloud
Facebook
20.00 ovet auki
21.00 Vähäsarja
22.00 Joanna
Enn. alk. 6,50€, ovelta 7€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 4,50€, ovelta 5€
Keikkojen jälkeen (noin klo 23.30) Open Stage - Rocksin jamit
Kuva: Annika Miettinen
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































