Kansas (Usa)
RADIO CITY YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:
KANSAS ensi kertaa Suomeen!
Yksi maailman tunnetuimmista classic rock -yhtyeistä saapuu Finlandia-talolle 7.6.17
VIP ja Premium -paketit konserttiin saatavana yhtyeen Fan Clubin kautta
Legendaarisen yli neljänkymmenen vuoden aikana KANSAS on ansainnut paikkansa yhtenä Amerikan ikonisista classic rock -bändeistä. Tämä "garage band" Topekasta julkaisi ensisoittonsa vuonna 1974 jolloin Wally Gold, joka työskenteli Don Kirshner:lle, löysi heidät. Yhtye on sittemmin myynyt yli 30 miljoonaa albumia ympäri maailman.
Kansas on urallaan julkaissut viisitoista studioalbumia ja viisi livealbumia. Albumeista kahdeksan on myynyt kultaa, kolme on myynyt kuusinkertaista platinaa (Leftoverture, Point of Know Return, Best of KANSAS), yksi livealbumi platinaa (Two for the Show) ja kaksi miljoonamyynti-kultasingleä (Carry On Wayward Son, Dust in the Wind). KANSAS oli yhteensä yli 200 viikkoa Billboard listalla -70 ja -80 lukujen aikana ja he soittivat loppuunmyytyjä areenoita ja stadioneita Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa. ‘Carry On Wayward Son’ jatkaa edelleen yhtenä top 5 soitetuimpana kappaleena Classic Rock -radiossa ja Dust In the Wind on soinut radiossa yli kolme miljoonaa kertaa!
2016 julkaistiin “The Prelude Implicit,” KANSAS:n viidestoista studioalbumi. Laaja-alaisen progressiivisen rock-albumin on julkaissut InsideOut Music ja se on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi kuuteentoista vuoteen.
Yhtye, jonka kokoonpano sisältää alkuperäisrumpali Phil Ehart, basisti/vocalisti Billy Greer, kosketinsoittaja David Manion, vocalisti/kosketinsoittaja Ronnie Platt, viulisti/kitaristi David Ragsdale, kitaristi Zak Rizvi ja alkuperäiskitaristi Richard Williams, jatkaa esiintymistä suurille yleisöille ympäri maailman.
Kiertueiden ohessa KANSAS jatkaa edelleen classic rockin legendana. Yhtye on myös valloittanut uusia kuuntelijoita heidän ansaitusta osastaan videopeleissä kuten Rock Band ja Guitar Hero sekä heidän musiikkinsa soidessa suosituissa sarjoissa kuten Supernatural ja South Park. Yhtyeen kappaleita kuullaan myös elokuvissa Old School ja Anchorman.
Myynti keskeytetty toistaiseksi
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































