Cauldron (Can), Foreseen, Baltimor, to 8.6.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Kova kanadalainen thrash-tykki Cauldron hyppää mukaan Foreseenin Suomen kiertueelle
Kriitikoiden ylistämän Goat Hornin tuhkista nousi vuonna 2006 Cauldron. Kanadalainen yhtye siirtyi nopeasti perustamisensa jälkeen studioon ja aloitti nokkamiehensä Jason Decayn johtamana takomaan tulikuumaa thrash metallia. Vuonna 2007 ilmestyi yhtyeen debyytti-EP Into The Cauldron, jonka jälkeen bändi työnsi pihalle nopeaan tahtiin kolme albumia legendaarisen Earache Recordsin julkaisemana (Chained to the Nite 2009, Burning Fortune 2011, Tomorrow's Lost 2012) sekä vuonna 2014 julkaistun omakustanne-EP:n Moonlight Desires.
Jos Cauldron on ollut aktiivinen studiossa, niin se on ollut jopa aktiiviisempi keikkarintamalla. Yhtye on kiertänyt lukuisten alan ykkösnimien kanssa, joista mainittakoon Municipal Waste, Death Angel, Nevermore, Diamond Head sekä Enforcer. Kesälllä 2013 bändi kutsuttiin soittamaan Metallica's Orion Festille Detroitiin ja yhtyeen Burning Fortune-albumi oli Kanadassa Juno Award-ehdokkaana (paikallinen vastaava palkinto Grammylle) vuonna 2012.
Vuonna 2015 yhtye solmi uuden levytyssopimuksen Pohjois-Amerikkaan The End Recordsin kanssa ja Euroopassa levyn julkaisusta huolehtii saksalainen High Roller Records. Yhteistyön seurauksena julkaistiin vuonna 2016 yhtyeen neljäs studioalbumi In Ruin. Uutukainen sai erinomaisen vastaanoton mediassa eikä syyttä, sillä onhan kyseessä liki täydellinen heavy metal -albumi täynnä tiukalla asenteella soitettuja kuningasriffejä.
Uuden levyn julkaisun jälkeen Cauldron lähti pari kuukautta kestäneelle Pohjois-Amerikan kiertueelle, joka päättyi epäonnisesti autokolariin. Onnettomuuden seurauksena yhtyeen kitaristi Ian Chains lensi autosta ulos, joutui kuukausien ajaksi hoitoon ja lähestulkoon halvaantui. Liki vuoden kuntouttamisen jälkeen Chains tervehtyi ja yhtye pääsi takaisin tien päälle.
Nyt Cauldronin kiertue yltää myös Suomeen, jossa se esiintyy kolmen keikan verran yhdessä vastikään Grave Danger albuminsa julkaiseen kotimaisen hc-thrash-yhtye Foreseenin kanssa. Foreseen on parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueella, josta se palaa aloittamaan kotimaan rundinsa kesäkuun alussa, jonka osa Cauldronin kanssa tehtävä pyrähdys on. Helsingin keikalla esiintyy lisäksi Baltimor.
Yhteiskiertue alkaa 6.6. Turun TVO:lta jatkuen 7.6. Tampeeen Dog´s Homeen ja päätöspaikkana on 8.6. Kuudes Linja Helsingissä.
Kiertueen järjestävät yhteistyössä Svart Records, Svart Music, VM Productions sekä NEM Booking.
Aikataulu:
19:00 ovet
19:45 TBA
20.30 Baltimor
21.15 Foreseen
22.00 Cauldron
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































