Herra Ylppö & Ihmiset
Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä.
Showtime 23:00
Tarkista soittoajat: www.virginoil.fi
Herra Ylppö & Ihmiset: YLLÄTYSKIERTUE SYKSYLLÄ!
Kolme vuotta sitten lopettanut Herra Ylppö & Ihmiset palaa yllättäen keikkalavoille syys-lokakuussa. Kiertue on nimeltään Sata Vuotta ja se on valittu viralliseen Suomi Finland 100 -ohjelmistoon
Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen debyyttilevy Sata Vuotta meni ilmestyessään vuonna 2008 suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Emma -pystin ja kultalevyn lisäksi myös kriitikot arvostivat albumia. "Sata vuotta palauttaa uskon siihen, että suurellakin levy-yhtiöllä voi vielä olla suomeksi laulava bändi, joka soittaa haisevaa rokkia setien ja tätien kauhistukseksi", kirjoitti Helsingin Sanomat viiden tähden arviossaan.
Tulevana syksynä yhtye soittaa Sata Vuotta -albumin alusta loppuun kymmenellä eri keikalla ympäri Suomea.
Yhtyeessä Herra Ylpön ohella soittaa sen viimeisin kokoonpano, jossa vaikuttivat Stonen keulahahmo ja bassovirtuoosi Janne Joutsenniemi, nykyään H I Mn riveistä löytyvä rumpali Jukka Kosmo Kröger, kosketinsoittaja Joona Kukkola ja kitaristi Hamid Moeini.
"Mehän lopetettiin Ihmiset -yhtye huipulla. Viimeinen iso festarikeikka oli Ilosaarirockin päälavalla ja sen jälkeen tuli tunne, ettei me haluta muuttua rutinoituneeksi viihdeautomaatiksi. Meidän mielestä yhtyeen kaikki neljä levyä ovat todella hyviä, mutta Sata Vuotta on mestariteos", kertoo Herra Ylppö.
"Tämä vuosi on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Suomi on demokratian ja tasa-arvon maa, jota ihaillaan ympäri maailmaa enemmän kuin usein tulemme ajatelleeksi. On upeaa olla osana tätä historiallista juhlaa. Sata Vuotta -albumi ja Suomi Finland 100 -juhla sopivat hienosti yhteen. Päätimme siis vielä kerran lähteä kiertämään klubeja. Niitä paikkoja, joihin meidän bändi kuuluu. Ei konserttisaleja, vaan nimenomaan musaklubeja."
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































