Blowup Vol. 3 Ennakkoklubi - Merzbow (Jpn) & Balázs Pándi (Hun) & Fleshpress
Noiselegenda Merzbow sekä Balázs Pándi saapuvat konsertoimaan Suomeen lokakuussa Blowup Vol. 3 festivaalin ennakkoklubille.
Merzbow on taiteilijan Masami Akitan noise projekti. Nimensä Merzbow on ottanut saksalaisen Kurt Schwittersin dadaistisesta tilataideteoksesta Merzbau.
Merzbow'lla on ollut tärkeä osa noise-musiikin ja erityisesti japanilaisten artistien japanoise-tyylin kehittämisessä.
Merzbow'n varhainen musiikki rakentui metalliesineiden ja perkussioiden äänistä tehdyistä loopeista. 1990-luvulla Merzbow alkoi käyttämään musiikissaan elektronisia soittimia sekä mm sähkökitaroita ottaen vaikutteita mm grindcoresta ja deathmetallista. Nykyisin Merzbow käyttää luomisprosessissaan tietokoneita ja analogisia laitteita. Yhtenä maailman tuotteliaimpana artistina tunnettu Merzbow on julkaissut yli 300 albumia.
Unkarilainen rumpali Balázs Pándi tunnetaan paitsi säveltäjänä myöä taitavana rumpalina joka on tehnyt yhteistyötä mm. The Kilimanjar Darkjazz Ensemblen, Zu:n sekä Thurston Mooren kanssa. Illan aikana esiintyy lisäksi Fleshpress.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































