Sage Francis & B Dolan
Vaihtoehtoisen hiphopin legenda Sage Francis palaa Suomeen keikalle! Eikä hän tule yksin, vaan tuo mukanaan B Dolanin esiintymään kanssaan kahtena iltana Helsingissä ja Tampereella.
Debyyttialbuminsa, vuoden 2012 indiejulkaisu Personal Journalsin jälkeen Sage allekirjoitti levytyssopimuksen Epitah Recordsin kanssa. Sopimuksen myötä hänestä tuli punk rockiin keskittyneen levy-yhtiön ensimmäinen hiphopartisti. Sagen viimeisin levy Copper Gone julkaistiin vuonna 2014 ja hän keikkaili ahkerasti sen tiimoilta.
B Dolan levytti debyyttialbuminsa The Failuren Sage Francisin levy-yhtiön Strange Famous Recordsin kautta vuonna 2008. Sen jälkeen hän on onnistunut kasvattamaan itselleen vankan kuuntelijajoukon, julkaissut kaksi albumia (Fallen House, Sunken City ja Kill The Wolf) sekä useita mixtapeja ja livealbumin. B Dolan ei vierasta kovaa työntekoa. Paitsi lahjakkaana räppärinä, hän on myös kunnostautunut spoken word -artistina sekä poliittisena aktivistina. Hän esiintyy Suomessa nyt toista kertaa; edellinen keikka Helsingissä vuonna 2015 oli osa Kill The Wolf -maailmankiertuetta.
Sage Francis ja B Dolan esiintyivät Edinburgh Fringe -festivaalilla vuonna 2016 esittäen hiphopia ja spoken wordia lähes 30:na iltana loppuunmyydyille katsomoille. Heidän esityksensä olivat niin suosittuja että heidät on kutsuttu festivaalin esiintyjiksi myös vuonna 2017.
FB eventit
Helsinki: https://tinyurl.com/Sage-BFB-Helsinki
Tampere: https://tinyurl.com/sage-BFB-Tampere
Esiintyjistä lisää tietoa:
Sage Francis:
https://strangefamousrecords.com/artists/sage-francis/
https://open.spotify.com/artist/2E78kTKamtXgdRkK1jrc0f
https://www.facebook.com/SageFrancis/
B Dolan:
https://strangefamousrecords.com/artists/b-dolan/
https://www.facebook.com/bdolanSFR/
https://open.spotify.com/artist/5y78BoNH3MfpUYSEzIpmJA
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































