MyBaby - Komedia tulevaisuuden perheestä
Start up -yritys Glowheadz on kehittänyt palveluita, joilla kuka tahansa voi tilata ihanasti kotia hoitavan MyMom-äidin ja käsistään kätevän MyDad-isähahmon. Yritys on osannut vastata ihmisten tärkeimpiin tarpeisiin teknologian täyttämässä arjessa. Palveluperheen pitää kuitenkin kasvaa, ja suurin läpimurto on vielä tekemättä.
Osakkaiden omat toiveet nousevat pintaan: millainen olisi täydellinen perhe? Onko työ Glowheadzissa kuin olisi osa isoa perhettä? Entä jos joku haaveileekin omasta, oikeasta lapsesta?
Uusi palvelu saa nimekseen MyBaby. Sen avulla ihminen voi saada kokemuksia vanhemmuudesta ilman raskasta vastuuta, oman lapsen ilman elämänmittaista sitoutumista. Glowheadz räätälöi jokaisen MyBabyn asiakkaiden toiveiden mukaan. Toimiiko uutuuspalvelu lopulta paremmin kuin perinteinen perhe?
MyBaby on komedia tulevaisuudesta, jossa kukaan ei ole koskaan yksin ja aivan kaikki jaetaan, myös lapset. Se on kertomus työporukasta, joka päättää mullistaa käsitykset perheestä ja vanhemmuudesta.
Syksyn aikana järjestetään kolme yleisökeskustelua MyBaby-esitysten yhteydessä:
ti 12.9. Teemana startup-maailma, vieraana Sami Kuusela (Hupparihörhö)
ti 10.10. Teemana tulevaisuus, vieraana Roope Mokka (Demos Helsinki)
ti 28.11. Teemana perhe, vieraana Anna Rotkirch (Väestöliitto)
Yleisökeskustelut järjestetään MyBaby-esitysten jälkeen teatterisalissa. Illoissa vaihtuvat teemat ja vierailevat keskustelijat, mukana keskusteluissa on aina myös MyBaby-työryhmän jäseniä. Tule kuuntelemaan, kysymään ja osallistumaan keskusteluun!
Liput
32 € peruslippu
28 € ryhmä (väh. 20 hlöä) ja eläkeläinen,
26 € Early Bird -ryhmälippu (väh. 20 hlöä), tarjous voimassa ti 22.8. asti
18 € ennakkonäytännöt, opiskelija, työtön, varusmies sekä siviilipalvelusmies
16 € opiskelijaryhmä (väh. 20 hlöä, vain KOM-teatterin lipputoimistosta)
Liput Lippupisteestä 20,50 € - 35,50 €.
KOM-lipputoimisto, Kapteeninkatu 26, 00140 Helsinki, p. (09) 6841 841, avoinna ma klo 11–18, ti–pe 11–16. Liput myös Lippupisteen myyntipisteistä ja puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98 €/min + pvm). Lippupisteen puhelinpalvelu on auki ma-la klo 9-21, su klo 10-18. www.lippu.fi
KE 6.9. klo 19 (ennakko)
TO 7.9. klo 19 (ennakko)
PE 8.9. klo 19 (ensi-ilta)
KÄSIKIRJOITUS: Salla Viikka ja Hilkka-Liisa Iivanainen
OHJAUS: Hilkka-Liisa Iivanainen
LAVASTUS: Milja Aho
PUKUSUUNNITTELU: Siru Kosonen
VIDEO- JA VALOSUUNNITTELU: Tomi Suovankoski
ÄÄNISUUNNITTELU: Jani Rapo
MASKEERAUS: Leila Mäkynen
ROOLEISSA: Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Emmi Parviainen (vier.), Niko Saarela ja Eeva Soivio
Making of MyBaby
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































