Ellinoora
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Ellinoora on 23-vuotias uuden sukupolven pop-artisti. Hän herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen poikkeuksellisella äänellään vuonna 2011 ja solmi levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa tuolloin vasta 17-vuotiaana.
Laulaja-lauluntekijä Ellinoora nousi koko kansan tietoisuuteen hitillään Carrie, joka nousi niin Spotifyn kuin radioidenkin soittolistojen kärkeen. Keväällä 2016 julkaistu Leijonakuningas räjäytti lopullisesti potin. Syyskuussa 2016 julkaistu Elefantin paino sai heti suuren suosion ja nousikin Spotifyssa sijalle #1. Kaikki nämä kappaleet ovat myynti- ja kuuntelumäärillään ylittäneet platinarajan. Debyyttialbumi Villi lapsi julkaistiin 16.9.2016. Albumi on myynyt platinaa ja saanut ylistystä monelta eri suunnalta. Upea vuosi toi mukanaan tämän kaiken lisäksi neljä kappaletta Emma-ehdokkuuksia.
Toista levyään työstävä Ellinoora on oman tuotantonsa lisäksi tehnyt kirjoittajana yhteistyötä mm. JVG:n kanssa platinaa striimanneessa kappaleessa "Sitä säät mitä tilaat" Tuorein julkaisu Roope Salminen & Koirat feat Ellinoora - Tanssi se ulos - biisissä kuullaan myös Ellinooran käsialaa. Lisäksi hän on tehnyt kappaleita mm. Kaija Koolle ja Stigille.
Ellinoora ei ole pelkästään lahjakas laulaja-lauluntekijä vaan myös valovoimainen ja tunteikas live-esiintyjä. Ellinoora bändeineen on valloittanut Villi lapsi -kiertueellaan ympäri Suomen ihmisten sydämiä. Tämä livesetti on sellainen, jonka jokaisen tulisi kokea.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































