Iron & Wine (Usa)
IRON & WINE SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Ti 16.1.2018 Helsinki, Kulttuuritalo
Laulaja-lauluntekijä Sam Beamin johdolla esiintyvä yhdysvaltalainen indiefolk-kokoonpano Iron & Wine esiintyy Helsingissä ensi talvena. Elokuun loppupuolella kuudennen albuminsa "Beast Epic" julkaissut Iron & Wine nousee Kulttuuritalon lavalle tiistaina 16. tammikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 1.9. klo 10.00 alkaen.
Vuonna 2002 Sub Pop -levy-yhtiön julkaisema "The Creek Drank the Cradle" nosti Iron & Wine -yhtyeen keulakuvan Sam Beamin maailman tietoisuuteen kotistudiostaan. Mm. Pitchforkin kuluvan vuosituhannen parhaiden albumien top 200 -listalle ansioituneesti nostettu esikoisalbumi keräsi ilmestyessään vertauksia Nick Draken, Elliott Smithin ja Neil Youngin musiikkiin. Tuottelias ja luomiskykyinen artisti on uusiutunut jokaisen julkaisunsa myötä säilyttäen orgaanisesti soivan äänimaailmansa tunnistettavan soundin. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen täysin uutta materiaalia sisältävä "Beast Epic" -albumi on paluu Sub Popin huomaan.
Iron & Wine on esiintynyt Suomessa aiemmin vain kerran, vuoden 2011 Flow-festivaaleilla.
www.ironandwine.com
www.facebook.com/ironandwine
www.kulttuuritalo.fi
www.fullsteam.fi
Lipunmyynti alkaa pe 1.9. klo 10
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































