Pohjannaula - Vielä Kerran
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Suomen parhaimmaksi livebändiksi aikoinaan tituleerattu Pohjannaula yhdistää perinteisen Suomi rockin tuhtiin ja tanssittavaan folk-punk-ska poljentoon, heidän musiikissaan on kalevalaiset juuret ja aimo annos heinälatomeinkiä.
Ismo Alangon, A.W.Yrjänän ja kumppaneiden tyylinen laulu yhdistettynä häpeämättömän hyväntuuliseen ja energiseen musiikkiin on todellakin jotain, jota kaikki kaipaavat! Pohjannaula sijoittuu musiikillisesti jonnekin Flogging Mollyn, Mano Negran ja Sielun Veljien maisemiin. Yhtye on julkaissut neljä levyä ja hankki vuosina 1995-2011 keikoillaan vankan ja uskollisen kannattajakunnan.
Nyt Pohjannaula palaa tällä ainutlaatuisella erikoiskeilla lavoille - vielä tämän yhden kerran.
Samuli Mäkisalo – laulu, kitara
Juha-Matti Pesonen – kitara, laulu
Tomi Rikkola – alttoviulu, laulu
Tuomo Kuure – basso
Hermanni Peltola – rummut
21.00 ovet auki
22.00 showtime
Enn. alk. 13,50€, ovelta 15€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 11,50€, ovelta 13€
Lippu oikeuttaa jäämään keikan jälkeen Rockdisco-klubille.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































