Ultra Bra - Lisäkonsertti
”Yleisön vastaanotto yllätti bändin täysin. Kesän keikat olivat meille todella unohtumattomia kokemuksia. Oli hienoa nähdä vanhaa ja uutta yleisöä, ja keikat olivat aikamoista yhteislaulun juhlaa. Näistä esiintymisistä tuli voimakas halu kajauttaa vielä kotikaupungissamme Helsingissä. Samalla meille tarjoutuu myös mahdollisuus esittää vähän kattavammin meidän materiaalia. Oli kuitenkin paljon biisejä, mitä ei ehditty festareilla soittaa”, yhtyeen johtohahmo Kerkko Koskinen kertoo.
Ultra Brata pidetään kiistatta yhtenä 1990-luvun merkittävimmistä suomalaisista bändeistä. Vuonna 2001 lopettanuta yhtyettä on pidetty sukupolvensa äänenä, ja sittemmin bändin musiikki on jatkanut voittokulkuaan myös sukupolvelta toiselle. Ultra Bran musiikista on tullut osa kansallista äänimaisemaa kunnianhimoisine sovituksineen, tarttuvine melodioineen ja koskettavine teksteineen.
Paluukeikoille yhtyettä on kyselty usein, mutta jäsenten päällekkäiset aikataulut eivät ole antaneet tähän mahdollisuutta. Kesän hurmokselliset festarikeikat Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa jättivätkin suomalaiset nälkäisiksi, ja joulukuussa tarjoutuukin mahdollisuus päästä avaamaan yhteislauluhanat toivotulla areenakeikalla.
Ultra Bran festarikeikoista sanottua:
”Ultra Bra muutti Provinssin rakkaudentäyteiseksi livekaraokeksi” – Yle.fi 2.7.2017
”Ultra Bra on hetken aikaa kuin uskonto, jossa juhlivat keltaiset sadetakit ja yhteislaulu.” – Helsingin Sanomat 2.7.2017
”Hurmoksellinen tunnelma Ultra Bran paluussa – rakkaimmat kappaleet, kaksi encorea ja yllätysvieras” - Aamulehti 1.7.2017
KONSERTTI:
Ultra Bra
La 16.12.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30, show n. klo 20
LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 39,50 / 49,50 / 59,50 / 69,50 / 79,50 euroa Ticketmasterista
Linkit
https://www.facebook.com/events/817435068424501/?fref=ts
http://hartwallarena.fi/fi/ultra-bra
https://www.facebook.com/events/817435068424501/?fref=ts
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































