Jarkko Ahola: Hauras-Kiertue
Jarkko Aholan Hauras-kiertue
Jarkko Aholan keväällä kulkenut ja koskettanut sekä salit täyttänyt Hauras-kiertue saa jatkoa syksyllä 2017 muutaman konserttisalin voimin.
”Hauras-kiertueen saama hieno vastaanotto ja konserttien lämmin tunnelma oli jotain ennenkokematonta, joten päätimme jatkaa vielä minikiertueen verran tällä mainiolla ohjelmistolla ja sovituksilla", kertoo Ahola.
"Mietin mikä sana kuvaisi esittämääni musiikkia ja tulkintojani lähivuosilta. Yksi näistä sanoista oli ”hauras”. Se kuulostaa hyvältä, ja antaa ohjenuoran, kun valitsemme ja sovitamme ohjelmistoa. Tarkoitukseni on omaan tyyliini esittää kappaleita, joista pidän ja joihin koen, että minulla on annettavaa. Genrerajoja nämäkään konsertit eivät tule tuntemaan. Tunnelma tulee olemaan välillä voimakas, välillä intiimi ja… niin, kenties hauraskin”, Ahola jatkaa.
Jarkko Ahola on yksi Suomen arvostetuimmista laulajista. Vuoden 2015 Tähdet, tähdet -ohjelman jälkeen hän teki yhtyeensä kanssa 22 My Way -konserttia ympäri Suomen. Kaikki konsertit olivat jo ennakkoon lähes loppuunmyytyjä. Karismaattisen Aholan uraan kuuluu mm. kulttimaineen saanut ja Suomea Euroviisuissakin edustanut Teräsbetoni, sukunimeään kantava AHOLA -yhtye, Raskasta joulua ja Northern Kings -projektit sekä tietenkin Ave Maria -levyn myötä alkanut sooloura. Aholan meriittilistalta löytyy lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Viimeisimmän kultalevynsä hän sai marraskuun lopulla julkaistusta Romanssi-levystään.
Yleisön palautetta:
"Jarkko Aholan uskomatonta ääntä ei voi kuin ihmetellä! Mikä nautinto! Elämys! Nautinnollinen hetki romantiikan ja haurauden äärellä! Ihana Jarkko ja ainutlaatuinen ääni! Laaja-alaisuus ihastuttaa ja ihmetyttää! Kiitos! "
"Huikea esiintyjä, mahtava ääni. Tekee jokaisesta laulusta paremman kuin alkuperäinen versio. Laulua voisi kuunnella aamusta iltaan taukoamatta. Esitys oli kevään kohokohta."
Aikataulu:
Ovet klo 18.00
Showtime 19.00
Kesto noin 2 h sis. väliajan
Tuotanto Ohjelmapalvelu Dragonwhite Oy
Jarkko Aholan Helsingin Savoy-teatterin konsertti 6.10.2017 peruuntuu aikataulujen muutosten takia. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan 31.7.2017 mennessä.
Palautusohjeet: www.lippu.fi/palautus
Jarkko Aholan Helsingin Savoy-teatterin konsertti 6.10.2017 peruuntuu aikataulujen muutosten takia. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan 31.7.2017 mennessä. Palautusohjeet: www.lippu.fi/palautus
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |