Sydän kainalossa: Emma Salokoski Voices & Stagement
Savoy-teatterissa ollaan sydämet kainalossa. Yhdessä lauluyhtyeet kertovat tarinaa, laulavat, ottavat kantaa, liikuttavat ja naurattavat. Konsertin ohjelmisto koostuu urbaanista rytmimusiikista ja lauluyhtyeiden itse säveltämästä ja improvisoimasta materiaalista.
Emma Salokoski Voices on aiemmin esiintynyt muun muassa Flow Festivaalin päälavalla, järjestänyt mielenterveyskuntoutujien taidenäyttelyn, esittänyt soundpaintingimprovisaatiota sekä toteuttanut spektaakkelimaisen Plastic Bride -kabareen Sara Mellerin ohjauksessa. Kuoro koostuu sekä ammattilaulajista ja –muusikoista, että musiikinopettajista, lääkäreistä, kieltenopettajista ja monen muun alan ammattilaisista. Kaikkia yhdistää rakkaus laulamiseen ja täydellä sydämellä tehtyyn musiikkiin.
Stagementin musiikissa soi miesäänille räätälöity pop-groove ja useimmat sovituksista ovat jäsenten omaa käsialaa. Taitojaan yhtye on hionut muun muassa The King's Singersin ja Club For Fiven mestarikursseilla. Yhtye valittiin v. 2017 Tampereen Sävelen kansainvälisen yhtyelaulukilpailun finalistien joukkoon. Stagement esiintyy keikalla nykyään harvinaisemmalla neljän hengen kokoonpanollaan. Yhtye lauloi ensimmäiset vuotensa nelihenkisenä, joten luvassa on nykyohjelmiston lisäksi myös fiilistelyä varhaisempien sovitusten herätessä eloon.
Lauluyhtyeiden yhteissoundista ja taiteellisesta johdosta vastaa kuoronjohtaja, laulupedagogi ja rakastettu tulkitsija Emma Salokoski.
http://www.savoyteatteri.fi/fi/tapahtumat/event/4B8475DF3098CD9CC4979534A94FBCB1/Emma_Salokoski_Voices
https://www.facebook.com/events/216167115533681/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































