Holy Holy
David Bowien tuottaja Tony Visconti tuo Holy Holy -yhtyeensä Suomeen joulukuussa!
David Bowien pitkäaikainen tuottaja Tony Visconti tuo Bowien musiikkia soittavan Holy Holy -yhtyeensä Suomeen joulukuussa. Lähes 50 vuotta Bowien levytysten parissa työskennelleen Viscontin lisäksi yhtyeessä soittaa muiden muassa Bowien rumpalina toiminut Woody Woodmansey. Tony Viscontin ja Woody Woodmanseyn tähdittämä Holy Holy -yhtye nähdään Finlandia-talossa, Helsingissä tiistaina 12. joulukuuta.
– Emme ole tribuuttiyhtye vaan täyttä todellisuutta, toteaa Tony Visconti, joka toimi kaikkiaan kolmentoista David Bowien albumin tuottajana. Viscontin ja Bowien viimeiseksi yhteistyöksi jäi tammikuussa 2016 ilmestynyt Black Star, joka julkaistiin vain kaksi päivää ennen Bowien kuolemaa.
Finlandia-talon konsertissa kuullaan suuri joukko Bowien tunnetuksi tekemiä lauluja, kuten The Man Who Sold the World, Heroes ja Space Oddity. Viscontin elämänkarheutta täynnä oleva lauluääni tekee koskettavaa kunniaa David Bowien tulkinnoille. Lisäksi lavalla nähdään Ziggy Stardustista inspiraatiota saaneita tanssijoita sekä hologrammiefektejä, jollaisia nähtiin Lady Gagan David Bowie -tribuutissa Grammy-gaalassa vuonna 2016.
Holy Holy -yhtye perustettiin vuonna 2013 Bowien albumin The Man Who Sold The World sekä hänen muun musiikkinsa innoittamana. Samalla basisti Tony Visconti palasi yhteen rumpali Woody Woodmanseyn kanssa. Molemmat heistä olivat soittaneet Bowien alkuaikojen taustayhtyeessä 1970-luvulla.
Tony Viscontin ja Woody Woodmanseyn lisäksi Holy Holy -yhtyeessä soittavat Heaven 17 -kokoonpanon nokkamies Glen Gregory, kitaristi James Stevenson (The Cult, The Alarm, Chelsea, Scott Walker, Gen X), kitaristi Paul Cudderford (Ian Hunter, Bob Geldof), kosketinsoittaja Berenice Scott (Heaven 17), saksofonisti Terry Edwards (PJ Harvey, The Blockheads, Department S) sekä kitaristi-laulajatar Jessica Lee Morgan.
Holy Holy: www.holyholy.co.uk
Konsertin tuottaja: Phoenix Entertainment
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































