Uutenavuotenakin menee hyvin! (Litku Klemetti // Jukka Nousiainen & Kumpp. // Anal Thunder // HÄN // Ghost World // BM6 // Lyhyet Kynnet)
Laivan yläkannen ja samalla koko bileiden ohjelman käynnistää miljoonasta bändistä tutun Teemu Tannerin johtama Kynnet, joka esiintyy poikkeuksellisesti akustisesti ja hieman karsitulla kokoonpanolla, joka on saanut nimekseen Lyhyet Kynnet.
Päälavan jytämeiningit laitetaan toden teolla käyntiin Räjäyttäjistä ja Jukka & Jytämimmeistä suuren yleisön tietoisuuteen nousseen Jukka Nousiaisen johdolla. Mies räjäytti muutama vuosi sitten koko Suomirockin ja tulee tekemään sen myös näissä bileissä kokoonpanolla Jukka Nousiainen & Kumpp.
Nousiaisen ja Kumppaneiden jälkeen laivaa saapuu keikuttamaan tänä vuonna 20 vuotta täyttänyt lappeenrantalainen punk-veteraani Anal Thunder. Yhtye on kiertänyt juhlavuotensa tiimoilta Suomea ahkerasti sekä julkaissut peräti 20 minuuttisen Anal Thunder Syndrome -nimeä kantavan skeittipunk-eepoksen. AT on ollut yksi aikaisempien vuosien Wäiski-bileiden vakioesiintyjistä ja saapuu nyt paikalle parin välivuoden jälkeen taas tarkoituksenaan upottaa koko laiva.
Yläkerran levysoittimien taakse on tällä kertaa hankittu mm. Bar Loosen Jytädiskoista, Tavastian Lauantaidiskoista ja lukuisista muista bileistä tuttu parivaljakko Shark Boys Die Hard DJ's.
Ruumassa sijaitsevan pikkulavan meiningeistä vastaavat tällä kertaa Helsingin garage-skenen voimakaksikko Black Magic Six, Suomen indierock-taivaan uusin ja mielenkiintoisimpiin nimiin kuuluva GHOST WORLD sekä Teksti-TV666-bändin keulahahmoihin kuuluvan Tero Huotarin luotsaama suomirock-yhtye HÄN. Alakerran levymusiikista vastaavat Wäiskin uuden vuoden bileiden vakio-DJ:t Pete TNT ja Jack Popcorn.
Illan pääesiintyjänä nähdään vuoden 2017 sensaatio Litku Klemetti, joka on sulattanut melko kokonaisvaltaisesti sekä kuulijoiden että kriitikoiden sydämet. Loppuunmyydyt keikat sekä ylistävät arviot ovat seuranneet toisiaan ja hämmästyneet ihmiset ovat olleet polvillaan indierockin Dingo-ilmiön edessä. Mikä olisikaan parempi tapa lopettaa Kulunut vuosi, kuin kajauttaa komeasti yhteislauluna Juna Kainuuseen ravintolalaiva Wäiskin yläkannella.
Liput myynnissä Tiketissä
https://www.facebook.com/events/130944224289098/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































