Vuokko Hovatta ja lastenorkesteri Sisidisko
Sisi ja Carlos yhtyeineen tuovat tuulahduksen maailman liukkailta diskolattioilta! Glitteriin puetut lastenlaulut ja aidot 70-luvun diskohitit pyörittävät lanteita iästä riippumatta.
Yhtyeen esiintyminen viime heinäkuussa Helsingin Skidit Festari -tapahtumassa oli ainoastaan yhden keikan tilaustyö, mutta vastaanotto oli niin hurmioitunut, että ryhmä päätti syksyn muiden kiireiden hellitettyä lähteä tien päälle tänä vuonna. Vuoden ensimmäinen keikka järjestetään Helsingin kulttuurikeskus Stoassa, jossa Sisidisko esiintyy tulevana sunnuntaina 11. helmikuuta peräti kahden konsertin verran.
Ihastuttava Sisi eli Vuokko Hovatta valottaa orkesterin syntyä seuraavasti:
”Tämä uusi lastenkonsertti kasattiin basisti Kalle Chydeniuksen alias Carlosin kanssa sellaisista biiseistä, joita itse haluaisimme kuunnella. Otimme mukaan vain musiikkia, johon jommalla kummalla meistä on henkilökohtainen suhde ja yhdessä bändin kanssa kuorrutettiin kaikki diskoglitterillä.
Olen itse asiassa levyttänyt kaksi keikoilla kuultavaa biisiä. ’Piparkakkutalossa’ on jo vuosikymmenien takaa 1980-luvulta, kun levytin Tapiolan kuoron porukan kanssa ’Lapset siinä hyörii’ -levyn. ’Sikojen rakkaus’ on Ilpo Tiihosen runo ja suloinen rakkausvalssi, jonka lauloin Paula Vesalan säveltämänä ensimmäiselle Ipanapa -levylle vuonna 2007, kun lastenmusiikkia alettiin tehdä kunnianhimoisesti uudesta näkökulmasta. Tarkoituksena oli silloin tehdä musiikkia, johon aikuinen kuulijakaan ei heti kyllästyisi. Tähän pyrimme siis myös Sisidiskon kanssa.
Ja tässä Sisidisko myös onnistui jo heti debyyttikeikallaan. Harvoin perheenisät viihtyvät koko keikan verran jälkikasvun seassa, saatika sitten tahtia polkien ja hymyssä suin. Skidit Festarit -keikalla tämäkin ihme nähtiin!
Oleellinen osa kokonaisuutta on tietenkin visuaalisuus. Konsertissa pukeudun kierrätyshengessä pukuun, joka minulla oli aikanaan Linnan juhlissa. Vain parasta lapsille”, kuvailee Vuokko Hovatta.
Vuokko Hovatta, laulu
Kalle Chydenius, laulu ja basso
Lasse Sakara, kitara & kosketinsoittimet
Anssi Sopanen, rummut ja lyömäsoittimet
Kesto 40 min
Järjestäjä Stoa
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































