Sirkusolohuoneen Tanssiva satuhetki

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Tapahtumasta:
Tanssiva satuhetki on tanssittu ja puhuttu satu, joka saa muotonsa tuokiossa luettavasta tarinasta. Yleisö pääsee valitsemaan luettavan sadun esityksen alussa kolmesta eri vaihtoehdosta. Tuokiossa käytetään suomenkielisiä lasten satuja. Sadun aikana ja lopussa yleisö pääsee myös itse liikkumaan.

Sopii kaikenikäisille.

Sirkus saapuu kaupunkiin on Tanssiteatteri Hurjaruuthin yhteisöllinen sirkustaideprojekti. Viisivuotisen hankkeen aikana vuosina 2014–2018 sirkuksesta ovat päässeet osallisiksi tuhannet lapset, nuoret ja aikuiset. Vuosina 2014–2016 hanke toimi Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueella. Vuosina 2017–2018 Sirkus on saapunut Mellunkylän ja Kontulan alueelle.
Hanketta tukee Helsingin kaupunki.

Syksyllä 2018 hanke leiriytyy Kontulan kirjastoon: Sirkusolohuone lastenosastolla tarjoaa sirkusaiheisen näyttelyn, työpajoja ja Tanssivia satuhetkiä vuoden loppuun asti. Projektin symboli on sirkusteltta. Teltta sulkee sisäänsä erilaisia tapoja lähestyä sirkusta, sen voi pystyttää minne vain ja mikä parasta – telttaan ovat tervetulleita ihan kaikki!

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kontulan_kirjasto/Tapahtumat
https://www.facebook.com/events/2104428549818891/

Ostostie 4
00940 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi