Quantcast
Kikattava Kakkiainen: Juostaan diskoon - levynjulkaisukonsertti | Espoon Kulttuurikeskus

Kikattava Kakkiainen: Juostaan diskoon - levynjulkaisukonsertti

Hinta: 12.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kikattava Kakkiainen - Juostaan Diskoon levynjulkaisukonsertti Louhisalissa lauantaina 24.11. klo 14

Kikattava Kakkiainen on Havunhelman metsässä asusteleva pienen pieni hapsenkakkiainen, jolla on aivan erityisen tarttuva nauru. Kakkiaisen ja kumppaneiden seikkailuja on voinut seurata jo useamman vuoden ajan muun muassa mobiilipelien, kirjojen sekä Pikku Kakkosen suositun animaatiosarjan avulla. Ensimmäisen oman levynsä Kakkiainen julkaisi pari vuotta sitten. Siitä tuli menestys myös Havunhelman metsän ulkopuolella, sillä keikkapaikat olivat täynnä iloisia pieniä diskoilijoita ja levy palkittiinkin lopulta vuoden lastenlevynä Emma gaalassa.

Nyt vuorossa on pitkään odotettu Kakkiaisen toinen albumi nimeltään Juostaan diskoon. Mukaansatempaavan tarinan ja 14 tanssittavaa biisiä sisältävä levy on täydellinen tanssittaja niin pienille kuin isoillekin diskohileille! Juostaan diskoon -albumi julkaistaan 16.marraskuuta.

Levynjulkkareita juhlitaan levyn nimen mukaisesti discomeiningissä Louhisalissa lauantaina 24.11.
Kesto n. 1h
Ovet avataan klo 13:45
Espoon kulttuurikeskuksen aulatilassa avoin naulakko.
http://www.kikattavakakkiainen.fi/
www.sonymusic.fi/artist/kikattava-kakkiainen

Järj. Espoon kulttuurikeskus, Sony Music Entertainment Oy
www.espoonkulttuurikeskus.fi
www.kulttuuriespoo.fi
www.sonymusic.com

Lipunmyynti alkaa ti 30.10. klo 9:00.


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Kulttuuriaukio 2
02100 Espoo
Kotisivu:
http://www.espoo.fi/kulttuurikeskus
Puhelin:
(09) 816 5051

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.