Perinnearkkuklubi: Teho., Sähköpaimen

Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella
kuva: Matti Jakkula
"Perinnearkkuklubi"
Soittoajat:
20:00 Sähköpaimen
21:00 Teho.
Ovelta myydään myös jäsenlippuja hintaan 6 €.
TEHO.
Teho. On yhtä aikaa rajoja rikkova ja perinnetietoinen yhtye. Hannu Saha kuvailee Konsta Jylhä -kilpailun voittopuheessa: "Teho.n muusikot tuntevat perinteen läpikotaisin. Raudanlujina, monipuolisina ammattilaisina he tekevät sillä mitä lystäävät ja pystyvät viemään musiikkia äärilaidasta toiseen."
Teho.n musiikissa yhdistellään saumattomasti suomalaista pelimanniviulismia, norjalaista hallingia, ruotsalaista polskaa, bepopia, western swingiä ja uutta, itsesävellettyä kansanmusiikkia ryyditettynä ankaralla svengillä. Teho.n molemmat jäsenet ovat kansanmusiikkikentän kärkinimiä ja genrerajoja kaihtamattomia freelancereita. Heillä on vuosien yhteissoittokokemus mm. Frigg-yhtyeen riveistä, molemmat opettavat sivutoimisesti Sibelius-Akatemiassa ja kummallakin on luotsattavanaan myös oma yhtye.
"Herkemmistä tunnelmoinneista hyperaktiiviseen Sahanperän sottiisin versiointiin. Teho. jättää kuulijansa suu auki ihmettelemään kuinka kahdesta miehestä voi lähteä noin massiivisen kuuloinen kokonaisuus."
- Antti-J Janka-Murros, Kansanmusiikki-lehti
Tero Hyväluoma: viulu
Esko Järvelä: viisikielinen viulu
S Ä H K Ö P A I M E N
Eero Grundström, konemusisointi
Amanda Kauranne, laulu, luuppaus ja munniharppu
Kirsi Ojala, puhaltimet, laulu ja munniharppu
Sähköpaimen esittää arkaaista konemusiikkia karjalaisen ja inkeriläisen perinnemusiikin, improvisaation, liveluuppauksen ja efektoinnin, konebiittien ja äänimaisemoinnin keinoin. Yhtyeen ensilevy Niitto julkaistiin Korkeasaaren vanhassa Karhulinnassa 12.9.2014 ja se nousi sekä 2015 että 2016 eurooppalaisten radiotoimittajien World Music Charts Europe -listalle. Yhtye on esiintynyt mm. Kansanmusiikkijuhla Sommelossa, EtnoEspalla, Soiva Akatemia -sarjassa Musiikkitalolla ja H2Ö-festivaalilla Turussa.
Sähköpaimenen konebiitit ja luupit ovat jotenkin tutunoloisia, mutta kuitenkin outoja. Ne leikittelevät ajatuksella miltä kuulostaisi konemusiikki joka ei pohjaudukaan mustaan rytmimusiikkin vaan karjalaiseen kantele- ja jouhikkoperinteeseen. Mitä jos suistamolaisissa illatsuissa vuonna 1864 olisi ollut käytössä läppäri ja sekvensseri?
Sähköpaimenessa sekvensseri syö mitä vain ja ulostaa joka kerta vähän erilaisen kudoksen. Pieneksi pilkotut ja uudelleen kootut ja yhditetyt äänet kutovat eri ajat ja paikat yhdeksi mielenmaisemaksi. 100 vuotta vanhan vahalieriön rutina, kuljetut rannat ja kaupungit, metsät ja pelihallit muuttuvat rytmiksi ja soinnuiksi. Grönlantilainen traktori ja bingoemäntä, saunanpesä, kimalainen ja pesukone, sade, sähköhäiriöt, pieni punainen syntikka, mummot ja paimenet, kaikki käy mikä oikealta tuntuu. Tällaisella pohjalla laulu, huilut, sarvi, liru ja munniharppu soivat samaa perinnettä jota jo Joukahainen jorasi, mitä nyt välillä villiintyvät avantgardekohtauksiin tai Afrikassa käymään.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tuore PMMP-dokumentti ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |