Fetty Wap (Usa)

Miljardeja streamaava trap-tähti Fetty Wap Helsinkiin!
Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva hip hop -komeetta on noussut ykköskaartiin vain muutamassa vuodessa
Trap Queen -megahitillään ainoastaan Spotifyssä jo 662 miljoonaa streamia ja Youtubessavideollaan ”vain” 627 miljoonaa katselukertaa kerännyt Fetty Wap saadaan Suomeen toukokuussa! Myös muilla biiseillään yhdeksännumeroisia lukuja tahkova supernimi nähdään Helsingissä The Circuksessa sunnuntaina 19.5.2019. Kyseessä on samalla tähden ensimmäisen Euroopan-kiertueen ainoa esiintyminen Suomessa Central Line Entertainmentin järjestämänä.
Viime vuonna viimeisimmän albuminsa Bruce Wayne julkaissut Fetty Wap alias Willie Maxwell III on sinkaissut jättimenestykseen vain muutaman vuoden aikana, alkaen aina miehen nimeä kantavan debyyttialbumin päätymisestä Billboard 200 -listan ykköseksi vuonna 2015.
New Jersey ei ollut nuorelle miehelle kaikkein helpoin kasvualusta, ja hän on päättänyt jo uransa alusta, vuonna 2014 julkaistun Trap Queen -sinkun aikaan, tehdä asioita toisin: Päätarkoitus ei ole ollut tähdätä kuuluisuuteen, vaan käyttää menestystä ja sen mukanaan tuomia varoja kotiseutujen hyvinvointiin.
”Tällaista ei tapahdu ihmisille, jotka ovat kotoisin sieltä, mistä minä tulen. Monikaan ei saa mahdollisuutta”, hän perustelee.
Fetty Wap on kertonut ammentavansa inspiraatiota paitsi esimerkiksi Gucci Manen, Three 6 Mafian Juicy J:n ja Project Patin tekemisistä sekä haitilaisesta kulttuurista – myös livenä Haitin lippu on ollut oleellisena osana hänen esiintymisiään.
Seitsemän lapsen isä on päätynyt viime vuonna myös kirjoittamaan yhdessä Trey Songzin, Rihannan ja Kanye Westin kanssa, piipahtaen yllätysvieraana myös mäistä jälkimmäisimmän Roc City Classic -showssa. Fetty Wap on käyttänyt kuuluisuuttaan esitelläkseen myös muita tulevaisuuden tekijöitä, esimerkiksi Montana Buckzin sekä P Dicen, unohtamatta omaa porukkaansa Remy Boyz 1738 -ryhmää.
Lipunmyynti alkaa keskviikkona 6.3. klo 9.00.
Fetty Wap Euro Stop Tour 2019 + supports
Sunnuntai 19.05.2019
Helsinki, The Circus
Liput: 44,50€
S/K-18
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |