Angie Stone
SOUL-LAULAJA ANGIE STONE HELSINKIIN
Ma 21.10.2019 Helsinki, Kulttuuritalo
Neo-soulin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Angie Stone saapuu konsertoimaan Suomeen. Upeaääninen laulaja esiintyy Helsingissä Kulttuuritalolla maanantaina 21. lokakuuta. Klassikoiksi nousseilla albumeillaan kuten “Black Diamond” ja “Mahogany Soul” lukuisia Grammy-ehdokkuuksia ansainnut yhdysvaltalaisartisti valmistelee parhaillaan odotettua kesällä ilmestyvää pitkäsoittoaan. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 6. maaliskuuta Lippupisteessä.
Angie Stone aloitti pitkän uransa jo 1970-luvun lopulla rapin pioneereihin kuuluneen Sequence-trion riveissä. Legendaarisen Sugarhill Recordsin kautta julkaistu “Funk You Up”, “Funky Sound (Tear the Roof Off)” ja “I Don´t Need Your Love” avasivat lahjakkaan vokalistin tien arvostetuksi musiikkitaivaan kiintotähdeksi. Yhteistyötä mm. Stevie Wonderin, Lenny Kravitzin ja D´Angelon kanssa tehnyt laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja multi-instumentalisti julkaisi oman soolodebyyttinsä “Black Diamond” vuonna 1999, jonka jättimenestystä seurasi kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt “Mahogany Soul”. Monivaiheisen uran omaavan Angie Stonen viimeisin julkaisu “Dream” (2016) esittelee oman äänensä löytäneen ja vahvan artistin.
Intensiivisellä lavapreesensillä yleisönsä vangitseva Angie Stone on hurmannut suomalaisyleisön useaan otteeseen niin Pori Jazzin kuin Puistobluesinkin lavalla.
Liput alk. 49 EUR
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































