Anni Lahe
Eteispalvelumaksu 3 €
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Anni Lahe on 26-vuotias helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä. Teksteissään Anni kuvaa omakohtaisia kokemuksia mukaillen sekä intohimoista rakkautta, että sydäntäsärkevää ihmissuhteiden paradoksaalisuutta. Introverttina itseään pitävä Anni on ujoudestaan huolimatta osoittanut kykynsä koskettavana tulkitsijana ja kirjoittajana esimerkiksi vuonna 2017 ilmestyneellä Idolsin 8. tuotantokaudella, esittäessään oman kappaleensa "Maistan sut", jonka hän myöhemmin julkaisi omakustanteena suoratoistopalveluihin. "Maistan sut" kohosi nopeasti Suomen Top 50 kuunnelluimpiin biiseihin, ja rikkoi miljoonan kuuntelun rajan Spotifyssa vain neljän kuukauden päästä julkaisusta. Anni solmi levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa keväällä 2018 ja management-sopimuksen Backfront Musicin kanssa tammikuussa 2019.
Koko ikänsä soolona akustisen kitaran kanssa esiintynyt Anni nousee 15. toukokuuta Bar Loosen lavalle ensimmäistä kertaa bändi-kokoonpanolla, ja esittää julkaistujen sinkkujen lisäksi uutta ennenkuulumatonta materiaalia. Nyt jos koskaan on mahdollisuus nähdä ja kokea ensimmäisten joukossa yksi Suomen lupaavimmista poppareista.
Showtime klo 22.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































