Vielä yhdet!

Hinta: 8 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Näytä lisää

Tapahtumasta:
Kaurismäkien ikoninen Dubrovnik sulkee ovensa Eerikinkadulla 1. kesäkuuta. Vielä on mahdollista tunnelmoida ja nauttia live-musiikista legendaarisissa tiloissa! Illan aikana esiintyy Rauhatäti, Kuuhullu, Nuutinen, Lätsä ja DJ Midnight Express. Lipun hinta 8€.

RAUHATÄTI

Rauhatäti on Sodankylästä etelään muuttanut rap-artisti, joka lausuu ja laulaa riimejä vahvalla Lapin murteella. Rauhatädin debyyttialbumi Labyrintti (2014) on vihdoin saamassa jatkoa! Ensimmäinen single Lasitalossa (feat. Puppa J) julkaistiin huhtikuussa. Rohkean ja persoonallisen artistin riimejä on voinut kuulla myös mm. Jätkäjätkien, Jodarokin, Steen1:n ja Nopsajalan levyillä.

KUUHULLU

Kuuhullu on Porvoosta kotoisin oleva nykyisin Helsingissä majaileva folk-muusikko. Musiikillisesti Kuuhullu sukeltaa monesti syvälle ja kappaleissa käsitelläänkin usein kuolemaa, eksymistä sekä huonoihin tapoihin taipumista kuitenkaan unohtamatta toivoa ja rakkautta. Hehkutettu Kuuhullu debyyttilevy julkaistiin helmikuussa.

NUUTINEN

Nuutinen on räppäri ja biisintekijä, joka yhdistelee runollista rap-lyriikkaa eri genreistä ammentaviin biitteihin. Henrix soittaa vibrafonia ja moogia. Tiettävästi maailman ainoa rap-vibrafoni -duo esittää tänä vuonna julkaistavan Biittejä, riimejä & elämää -albumin kokonaisuudessaan. Levyn ensimmäinen single Rakkaudesta / Yksin ilmestyi maaliskuussa. Molemmat esiintyjät ovat myös hip hop -yhtyeen Grannies Smoking Pipes jäseniä.

LÄTSÄ

Folkia, bluesia ja rockia, maagista liveä! Lätsä on yhtye ja Helsingissä asuva laulaja-laulunkirjoittaja, joka on lyhyessä ajassa kerännyt paljon huomiota kotimaisessa indie skenessä. Lätsää on verrattu mm. Joose Keskitaloon ja Jukka Nousiaiseen, jonka levynjulkkareissa Kalasataman Vapaakaupungissa Lätsä myös esiintyi viime kesänä. Lätsä äänittää parhaillaan omaa debyyttilevyään.

DJ MIDNIGHT EXPRESS

Illan levymusiikista vastaa DJ Midnight Express. Jyväskylän yöelämästä tuttu levyseppä lähestyy musiikin mysteeriä tuttuun tapaan rytmin, melodian ja harmonian näkökulmien kautta. Säveltaide raikuu ilmoille totutusti vinyylilevyiltä ja hyvin monikulttuurisessa hengessä. Tervetuloa kuuloilemaan ja nauttimaan tuopposet!

http://www.facebook.com/events/604516996730358/

Tapahtumapaikka / Venue

Eerikinkatu 11
00100 Helsinki


Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Eerikinkatu 11
00100 Helsinki



Backaksen kartanon

Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla
Lue lisää




Laidunvierailut

Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä
Lue lisää




Korttelitapahtumat

Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti
Lue lisää




Kaapelimuseot

Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa
Lue lisää




Ateneumin taidemuseo

Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa
Lue lisää




Finlandia Bistro

Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa
Lue lisää




Metal

Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää