Markku Aro - 70 vuotta juhlakiertue
”Kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta kyseessä on urani ensimmäinen konserttikiertue.”
Vaikea uskoa, että nuorekkaana säilynyt Markku Aro teki läpimurtonsa jo vuonna 1968 hittisinglellä ”Käyn uudelleen eiliseen” ja että hän täyttää 70 vuotta helmikuussa 2020.
Syksyllä Markku Aro lähtee yli viisi vuosikymmentä kestäneen uransa ensimmäiselle konserttikiertueelle.
-Kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta totta se on, kyseessä on urani ensimmäinen konserttikiertue. Ja tällä 22 konserttia käsittävällä juhlakiertueella yhdistyvät upealla tavalla niin 50-vuotistaiteilijajuhla kuin henkilökohtainen 70-vuotisjuhlakin. Moniin aikalaiskollegoihini verrattuna minähän olen kuitenkin vielä ihan poikanen, Markko Aro kertoo hymyillen.
Poikkeuksellisen pitkän tien suomalaisessa musiikkielämässä taivaltanut sympaattinen Markku Aro nauttii siitä, että hänen ikäisilleen artistikonkareille riittää vielä kysyntää. Hän kertoo sen johtuvan siitä, että monien menestyksensä jo 1960- ja 1970-luvuilla vakiinnuttaneiden artistien hitit elävät yhä edelleen yleisön muistoissa.
Fyysisestä kunnostaan muun muassa golfaamalla hyvää huolta pitävä Markku Aro kiertää Diesel-yhtyeensä säestämänä ympäri Suomea esiintymässä noin sadan viidenkymmenen keikan hurjaa vuositahtia.
-Yleisö haluaa viihtyä ja kuunnella vanhoja tuttuja hittejä ja tanssia niiden tahtiin. Ja ainakin meille vähän varttuneemmille elämä on muutakin kuin pelkkää somettamista. Meille sosiaalisuus on myös henkilökohtaista, kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia, yhdessäoloa ja yhteydenpitoa, hän toteaa.
Markku Aron suosittujen hittien määrä on huikea: ”Käyn uudelleen eiliseen”, ”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sun vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot” ja ”Loit elämälle pohjaa” sekä sen jälkeen yhteistyössä tuottaja Veikko Samulin kanssa muun muassa ”Keskiyön aikaan” ja ”Ollaan lähekkäin”.
Aron levyttämien lähes kolmenkymmenen albumin joukosta suosituin oli vuonna 1976 julkaistu ”Etsin kunnes löydän sun”, joka myi Kultaa. Uran alkuaikoina, vuodesta 1969 aina 1980-luvun puoliväliin asti Aro julkaisi albumin per vuosi, mutta myöhemmin tahti hieman laantui. Viimeisin Markku Aron albumi on vuonna 2003 ilmestynyt ”Anna tulta”.
Uran lopettamista juhlavuoden jälkeen Aro ei ole harkinnut.
-Näillä näkymin se tulisi olemaan ylivoimaisen vaikea päätös. Minä nautin esiintymisestä ja keikoilla käymisestä. Keikkailusta on tullut niin oleellinen osa elämääni näiden 50 vuoden aikana. Miten siitä voisi ainakaan kokonaan luopua? Ehkä sitten joskus myöhemmin voisi harkita keikkatahdin hidastamista, mutta ei missään nimessä vielä, Markku Aro sanoo topakasti.
Konsertti alkaa kello 19.00. Ovet auki kello 18.00.
Konsertin kesto on noin 2,5 tuntia. Konserteissa on väliaika.
Liput:
Liput alkaen 32,50 euroa (sis. kulut).
http://WWW.KULTTUURITALO.FI
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































