Pikku Papun Musiikkisirkus
Jos lähdet seuraamaan hahtuvaa, jonka kesätuuli nappaa takapihan voikukasta, voit päätyä melkoiselle seikkailulle. Ruohikon kätköistä löytyy salainen maailma täynnä elämää: laulavia kirvoja, aamu-unisia leppäkerttuja, nälkäisiä muurahaisia ja ihastuneita sammakoita. Kun katsot oikein tarkkaan, huomaat kantarellin kiertyvän karuselliksi ja oksan pätkän kohoavan veneen mastoksi.
Esityksessä kuullaan yksitoista Pikku Papun Orkesterin tuttua kappaletta, jotka saavat uuden muodon sirkusesiintyjien tulkitsemina. Muusikoita ja sirkusartisteja on teoksessa yhteensä yhdeksän ja lavalla nähdään musisointia, ilma-akrobatiaa, nuorallatanssia ja jongleerausta. Ja tietysti, yleisö pääsee mukaan laulamaan ja leikkimään!
Pikku Papun Musiikkisirkus on sirkusryhmä Blind Gut Companyn ja lastenmusiikkia soittavan Pikku Papun Orkesterin esitys, jossa yhdistyvät ihastuttava lastenmusiikki ja leikkisä nykysirkus. Pikku Papun maailman on luonut kirjailija-kuvittaja Liisa Kallio.
Esitykset 27.10.2019 klo 14 ja 16
Esiintyjät:
Blind Gut Company: Inga Björn/Kaisa Järvelin, Saana Peura, Tuomas Vuorinen
Pikku Papun Orkesteri: Heli Kajo, Antti Kokkola, Maiju Kopra, Reetta Kuisma, Sannis Sundström, Sampo Sundström
Ohjaus: Blind Gut Company ja Pikku Papun Orkesteri
Musiikin sävellys: Pikku Papun Orkesteri ja Soili Perkiö
Musiikin sovitus: Pikku Papun Orkesteri
Sanoitukset: Liisa Kallio
Taustakuvat: Liisa Kallio
Taustakuvien animointi: Tuomas Vuorinen
Valosuunnittelu: Kauri Klemelä
Avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo).
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































