Samuli Edelmann - vaiheet
SAMULI EDELMANNILTA SYKSYLLÄ UUSI ALBUMI JA KONSERTTISALIKIERTUE
Samuli Edelmannin rakastettu Vaiheet-albumi saa jatkoa ensi syksynä, kun Vaiheet 2 -levy ilmestyy. Uusi albumi perustuu edeltäjänsä tavoin Samuli Edelmannin isän Toni Edelmannin säveltämiin lauluihin. Albumin julkaisua seuraa Järvenpäästä 10. lokakuuta alkava Vaiheet-konserttisalikiertue, jolle Samuli Edelmann lähtee Jukka Perkon ja Matti Paadelman säestämänä. Kaksitoista konserttia käsittävän Vaiheet-kiertueen liput tulevat myyntiin 8. toukokuuta.
-Olen odottanut tätä tapahtuvaksi jo toistakymmentä vuotta. Tekstit ja kappaleet tuntuvat läheisemmiltä kuin koskaan. Tunnetta vahvistaa entisestään se, että Toni ei ole niitä täällä enää kuulemassa, Samuli sanoo.
Samuli Edelmann julkaisi isänsä Toni Edelmannin säveltämistä lauluista koostuvan Vaiheet-levyn vuonna 1997, jolloin haave isän laulujen levyttämisestä oli ehtinyt hautua jo pitkään. Leri Leskisen ja Pekka Witikan tuottaman albumin sävellykset perustuivat eurooppalaisten runoilijoiden kuten Goethen, Hessen, Denisovin ja Shakespearen teksteihin. Toni Edelmannin laajasta tuotannosta jäi klassikkoteoksia ensimmäisen Vaiheet-levyn ulkopuolelle, ja Samuli on tasaisin väliajoin ilmaissut halunsa levyttää lisää isänsä kappaleita saman otsikon alla.
Nyt hetki on oikea ja Vaiheet 2 näkee päivänvalon syksyllä 2019. Levyn tuottaa edellisen tavoin Leri Leskinen, instrumentaatioista sekä sovituksista vastaavat Jukka Perko ja Matti Paatelma. Levyllä kuultavat kappaleet ovat Toni Edelmannin sävellyksiä, tekstit ovat pääosin eurooppalaisten runoilijoiden. Tällä kertaa mukana on myös suomalaisia tekstejä muun muassa Arto Melleriltä, Einari Vuorelalta ja Aale Tynniltä.
http://www.facebook.com/samuliedelmannofficial/
http://www.instagram.com/samuliedelmann_official/
http://www.warnermusiclive.fi
http://www.facebook.com/warnermusiclive
http://www.instagram.com/warnermusiclive/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































