Kummituskävely: Puistokatujen kummitukset
Kaupunginmuseon kummituskävelyt luovat aavemaisen näkökulman Helsingin kulttuurihistoriaan. Museon kummitusvastaavat kertovat kävelyn aikana kaupungin tunnetuimmista kummituksista ja mysteereistä. Helsinki on täynnä kummitustarinoita, joiden kuuleminen niiden aidoissa tapahtumapaikoissa voi olla hiuksianostattava ja siten unohtumaton kokemus.
Puistokatujen kummitukset -kierros alkaa kaupunginmuseolta ja kulkee kohti Esplanadia ja Bulevardia. Opastuksella tutustutaan muun muassa kaupungin vanhimman kivitalon karmivaan ullakkoon, Ruttopuiston kummittelijoihin, ravintola Kappelin aaveeseen ja Aleksanterin teatterin levottomaan sieluun. Kävely kestää noin 1,5 tuntia. Rajuilman yllättäessä siirrytään sisätiloihin.
Mistä syntyvät urbaanilegendat ja miksi ihmiset kertovat kummitustarinoita? Kävelykierros kannattaa ostaa ennakkoon museon nettikaupasta. Sen voi myös ostaa kassalta ja kävely täytetään saapumisjärjestyksessä, jos paikkoja on. Kävelyillä ei ole varsinaista ikärajaa, mutta järjestäjä suosittelee osallistujien olevan yli kymmenvuotiaita.
HUOM! Kummituskävelyt täyttyvät nopeasti, ilmoittaudu ajoissa mukaan kaupunginmuseon sivuilta.
Klo 17-18:30. Kummituskävelyt lähtevät kaupunginmuseolta Aleksanterinkatu 16.
Katso myös:
Voit myös lähteä omatoimiselle kummituskävelylle, jos uskallat: Lue hyytävimmät tarinat täältä: Helsingin kummitustarinat
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































