Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola Mikko Joensuu soolona at Konepaja-sali, Vallila
"The duo’s music has been described as Nordic Americana and neo folk with jazz, soul and prog-rock influences"
Tuomo & Markus on Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama voimaduo, joka on sittemmin kasvanut komeaksi livekokoonpanoksi. Tuomon & Markuksen keikoilla vierailee säännöllisesti myös helsinkiläinen trumpettivirtuoosi Verneri Pohjola, joka saapuu yhtyeen mukana myös Konepaja-salin konserttiin lauantaina 26. lokakuuta.
Tuomon ja Markuksen elokuussa 2016 julkaistu, Arizonassa levytetty esikoisalbumi Dead Circles on kerännyt ilmestyttyään viiden tähden arvioita niin Helsingin Sanomilta kuin Rumbaltakin. Yhtyeen omaperäisen äänimaailman keskiössä komeilevat Tuomon ja Markuksen upeasti toisiinsa sointuvat lauluäänet, joiden kemiaa on verrattu Simon & Garfunkeliin.
Lauteet Tuomolle ja Markukselle lämmittelee kotimainen laulaja-lauluntekijä Mikko Joensuu. Joensuu on julkaissut soolourallaan vuosina 2016-2017 Svart Recordsin kautta Amen-nimisen levytrilogian, jonka sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista pokkasi myös Teosto-palkinnon vuonna 2017.
Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola Mikko Joensuu soolona
Konepaja-sali, Aleksis Kiven katu 17 (Konepajanpasaasi 2),
00510 Helsinki
Lauantaina 26.10.2019
Ovet klo 19.00
Liput nyt myynnissä hintaan 24,50€/kpl (sis. palvelumaksun)
TIKETTI: https://www.tiketti.fi/tapahtuma/64819
lippu.fi: https://www.lippu.fi/Lippuja.html?doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&key=2413334$12312197
K18
Konsertin järjestää No Fear Agency & Promotion Oy
facebook.com/nofearoy
https://nofear.fi/
Lisätietoja: info(at)nofear.fi
https://www.facebook.com/pg/konepajasali/events/?ref=page_internal
https://www.facebook.com/events/302587780605426/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































