Volbeat - Rewind, Replay, Rebound World Tour

Hinta: alk. 69 e
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Seitsemännen studioalbuminsa julkaiseva Volbeat saapuu Suomeen osana ”Rewind, Replay, Rebound” -maailmankiertuettaan. Kesäkuussa käynnistyvä kiertue saapuu Helsingin Hartwall Arenalle keskiviikkona 27. marraskuuta. Erikoisvieraina kiertueella ja Suomenkin keikalla nähdään Baroness sekä Danko Jones. Liput ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Perustamisvuodestaan 2001 lähtien Volbeat on niittänyt suosiota ainutlaatuisella yhdistelmällään klassista rock’n’rollia, heavy metallia ja rockabillyä. Vaikutteita voi kuulla Johnny Cashista Elvikseen ja Metallicasta Slayeriin. Yhtyeen omintakeinen musiikillinen kaava on ollut myös valtava kaupallinen menestys ja taannut yhtyeelle myös kriitikoiden suosion. Volbeatin muodostavat Michael Poulsen (kitara/laulu), Jon Larsen (rummut), Rob Caggiano (kitara) ja Kaspar Boye Larsen (basso).

Tanskalainen rocksuuruus, Volbeat, on juuri julkistanut uuden studioalbuminsa julkaisupäivän, uuden musiikkivideon kappaleesta “Leviathan” sekä maailmankiertueensa päivämäärät. Volbeatin seitsemäs studioalbumi ”Rewind, Replay, Rebound” julkaistaan perjantaina 2. elokuuta ja sen on tuottanut yhtyeen pitkäaikainen luottokumppani Jacob Hansen, yhdessä kitaristi Rob Caggianon ja laulaja Michael Poulsenin kanssa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


“The whole point for us going into the studio, is because you still have something to prove — not just for the fans, but mostly for yourself. We would not be able to do this record if it wasn’t for the work we have done in the past. No matter how old the band gets or how many records we do, there is always going to be that signature sound.”, Volbeatin keulamies Michael Poulsen kuvailee uutta albumia.

Tänä vuonna Volbeat suuntaa mittavalle, 61 kaupunkia kattavalle ”Rewind, Replay, Rebound” -maailmankiertueelle, joka nähdään kesän festivaaleilla, Yhdysvalloissa sekä Euroopan suurimmissa kaupungeissa. Kiertue käynnistyy Oslon Tons Of Rock -festivaaleilta kesäkuussa, päättyen marraskuun lopussa Tukholmaan. Helsinkiin ”Rewind, Replay, Rebound” -kiertue saapuu keskiviikkona 27. marraskuuta.

Viimeksi Volbeat nähtiin Suomessa loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla vuonna 2016.

https://hartwallarena.fi/fi/volbeat-rewind-replay-rebound-world-tour
https://www.facebook.com/events/807313086321361/

Tapahtumapaikka / Venue

Areenankuja 1
00240 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Areenankuja 1
00240 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.