Anna Kokkonen ja Jouni Aslak

Hinta: 15e / 10e
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Kulttuurimylly esittää: ”Lumoava konserttielämys” tarjoaa kahden taiteilijan, Anna Kokkosen ja Jouni Aslakin hurmaavat konsertit.

ANNA KOKKONEN

Laulaja-lauluntekijä Anna Kokkonen on julkaissut kolme lumoavaa albumia, joista viimeisin "Matkalla kotiin" julkaistiin tammikuussa 2019. Löytyypä tuotannosta Radio Suomen listaykkösiä ja runsaasti radiosoittoa, mutta musiikki on tehty ilman kompromisseja suurella sydämellä. Kelttihenkiset laulut tuovat lohtua ja toivoa, ja niiden ajattomat melodiat vievät mennessään ihaniin maisemiin. Kokkonen on saanut levy-yhtiöltä täysin vapaat kädet musiikin tekemiseen, joten ainoastaan aidoilla asioilla on näissä lauluissa jalansijaa. Kokkonen vastaa sävellyksistä, sanoista ja tuotannosta. Bändissä soittaa tuttuja kasvoja yhtyeistä, kuten Poets of the Fall.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

JOUNI ASLAK

Jouni Aslak on Helsinkiin itäisestä Suomesta kotiutunut laulaja, lauluntekijä ja tuottaja. Hän on muusikonurallaan kirjoittanut kappaleita paitsi itselleen, myös muille artisteille, sekä toiminut tuottajana mm. Kuningasidean ja Teleksin levyillä. Tällä hetkellä hän valmistelee yhtyeensä Nousukauden Lasten kanssa pitkäsoittoa, jolta viimeisin single ”Rakastan” näki päivänvalon 18.9.2019. Kulttuurimyllyssä artisti nähdään harvinaislaatuisen intiimillä soolokeikalla.

Kenelle: Aikuiset, nuoret, myös perheille.
Aika: la 16.11. klo 18:00–20:00, kesto 2h sisältäen väliajan.
Paikka: Feeniks-sali, Kulttuurimylly
Liput: 10€ / 15€
Osta liput ennakkoon täältä: https://holvi.com/shop/voimauttavantaiteenaarella/
Ovilipunmyynti alkaa esityspäivänä klo 17:00.

Cafe Kulttuurimylly on avoinna ennen esitystä ja väliajalla. Tarjolla pientä suolaista ja makeaa.

Lisätietoa esityksestä Kulttuurimyllyn sivuilla: http://www.kulttuurimylly.com/kalenteri-1/2019/11/16/vierailija-anna-kokkonen-amp-jouni-aslak-lumoava-konserttielmys

http://www.kulttuurimylly.com/kalenteri-1/2019/11/16/vierailija-anna-kokkonen-amp-jouni-aslak-lumoava-konserttielmys
https://www.facebook.com/events/776227016165271/

Tapahtumapaikka / Venue

Jauhokuja 3 A1/C
00920 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Jauhokuja 3 A1/C
00920 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)