Ghostemane (Us)
Kahdella edellisellä Suomen vierailullaan loppuunmyydyille yleisöille esiintynyt amerikkalaisartisti Ghostemane nousee The Circuksen lavalle 21. huhtikuuta 2020.
Floridassa varttunut, sittemmin Los Angelesiin muuttanut Ghostemane lukeutuu samaan, pääasiassa SoundCloudin kautta suurempaan suosioon ponnistaneeseen rap-aaltoon kuin $uicideboy$, Pouya sekä Bones. Hänen polkunsa musiikin parissa alkoi hc punk ja doom metal -bändien kautta, kunnes hän tutustui mm. Three 6 Mafian edustamaan Memphis rap -tyylisuuntaukseen. Siitä lähti kipinä, joka on johtanut melkoiseen tuotteliaisuuteen julkaisurintamalla sekä vienyt artistia kiertueille ympäri maailmaa.
Ghostemane tunnetaan erityisesti metallimusiikin elementtien sekoittelusta räppiin. Vaikutteita otetaan kaikkialta black metalista industrialin kautta eteläräppiin, minkä vuoksi hänen tuotantoaan on kutsuttu mm. termillä trap metal. Kappaleiden tematiikat pyörivät synkkien aihevalintojen ympärillä. Hänen tunnetuimpia biisejään ovat pelkästään Spotifyssa yli 56 miljoonaa striimauskertaa saavuttanut Mercury: Retrograde, Pouyan kanssa tehty 1000 Rounds sekä viime vuonna ilmestyneen "N/O/I/S/E"-albumin raita Nihil.
Yhdysvaltalaisartistin uusimpiin julkaisuihin lukeutuvat tämän vuoden aikana ilmestyneet EP:t "HUMAN ERROR", "Opium" ja "Fear Network". Ghostemane nähtiin kesällä huikealla keikalla Tampereen Blockfesteilla, mitä ennen hän myi Tavastian loppuun muutamassa päivässä. Hiphop-kulttuuriin keskittyvän Klangi-sivuston toimittaja Samuli Vienola kuvaili Tavastian keikkaa näin:
"Kävellessäni tilan läpi myllyn loputtua, lattialla lojui kaikkea mahdollista rintaliiveistä kengänpohjiin. Näin tukossa en ole Tavastiaa nähnyt eläessäni, enkä tule varmaan näkemäänkään hetkeen. [...] Kyseessä on ehdottomasti siisteimpiä ja intensiivisimpiä klubikeikkoja mitä olen ollut todistamassa. Veikkaan, etten ole ainoa, kuka on tätä mieltä."
Keikka toteutetaan yhteistyössä Blockfestin kanssa.
Ghostemane (USA)
Ti 21.4.2020 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19
Liput myyntiin pe 13.9.2019 klo 11
Liput 29,50€
www.ghostemane.com
www.livenation.fi
Lipunmyynti alkaa pe 13.9. klo 11.00
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































