Tule joulu kultainen

Hinta: 25 € palv. maksut.
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Tule joulu kultainen -konserteissa tunnelmoivat upeat solistit Milana Misic ja Hannu Lehtonen. Virittäydy aitoon ja herkkään joulun tunnelmaan kauniissa kirkkosaleissa ja anna joulun saapua sydämeesi.

”Vaikka onkin kaukainen, Satain vuotten takainen
Silti aina läheinen – Tule joulu kultainen!”

– Tule joulu kultainen on yksi hienoimpia joululauluja. Olen itse myös laulanut kappaleen omalle Joulu-levylleni. Se on ensi kertaa 60-luvulla tuotettu kappale – joku voi muistaa, että kyseessä on alun perin mainoskappaleeksi tehty laulu, kertoo Hannu Lehtonen.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

– Odotan aina loppuvuodesta, että pääsen kirkkoihin laulamaan, joulukirkkojen tunnelma on jotenkin käsinkosketeltava. Joululaulujen laulaminen tuo itsellekin joulutunnelmaa ja valmistautumista joulun rauhaan, tunnelmoi Milana.

– Ohjelmassa kuullaan hieno kattaus kaikille rakkaita joululauluja, mutta mukana myös uudempia. Saksofonin soittoakin konsertissa kuullaan. Duettoja myös, mm. Taivas sylissäni -kappaleessa soitan fonia ja Milana laulaa, pohtii Hannu konsertin sisällöstä.

https://www.magnumlive.fi/konsertit-ja-tapahtumat/tule-joulu-kultainen/

Tapahtumapaikka / Venue

Myllykallionrinne 1
00200 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Myllykallionrinne 1
00200 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)