Viipurin Lauluveikot – Adventtikonsertti

Hinta: 25 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Viipurin Lauluveikot on mieskuoro täynnä väkevää laulua ja karjalaista asennetta. Lauluveikot on toiminut yli 120 vuoden ajan karjalaisen kulttuurin viestinviejänä, joka konsertoi aktiivisesti sekä Suomessa että ulkomailla.

Viipurin Lauluveikkojen vaiheet ovat seuranneet tiiviisti Suomen historian käänteitä: Viipurissa 1897 perustettu Wiborgs Sångarbröder - kuoro suomensi nimensä 1920-luvulla Viipurin Lauluveikoiksi ja joutui evakkotaipaleelle talvisodan ja jatkosodan seurauksena 1940-luvulla. Kuoro löysi kuitenkin uuden kodin Helsingistä, jonka kulttuurielämää se on rikastuttanut muun muassa vuodesta 1953 lähtien järjestetyillä adventtikonserteillaan.

Perinne järjestää joulukonsertti ensimmäisenä adventtisunnuntaina on vuosittain yksi kuoron laulukauden kohokohdista. Mieskuoron pehmeän suloisista soinneista jykevään pauhuun yltävä ilmaisuskaala johdattaa kuulijat vuodesta toiseen joulun tunnelmaan.

Jylhä Johanneksenkirkon akustiikka, lämmin karjalainen henki ja kuorolaulu solistivieraiden värittämänä tekevät konsertti-illasta vaikuttavan elämyksen. Tänä vuonna meillä on suuri ilo nauttia sopraano Jenni Lättilän ja urkuri Sini Huopaniemen säveltaiteesta.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Konsertit 1.12.2019
Klo 16 ja klo 19

Liput 25 €, 12-vuotiaat ja nuoremmat ilmaiseksi
Lipunmyynti:
http://www.viipurinlauluveikot.fi, http://www.karjalanliitto.fi/siemiepuoti,
Karjalatalon SieMie-puoti, laulajilta, tuntia ennen ovelta

https://viipurinlauluveikot.fi/konserttia-pukkaa/
https://www.facebook.com/viipurinlauluveikot/

Tapahtumapaikka / Venue

Korkeavuorenkatu 12
00120 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Korkeavuorenkatu 12
00120 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)