Tasavallan Presidentti 50 vuotta – juhlakonsertti
Tasavallan Presidentti täyttää 50 vuotta
Legendaarisen yhtyeen uraa kunnioitetaan kahdella juhlakonsertilla sekä ainutlaatuisella livealbumilla
Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Tasavallan Presidentti -yhtyeen perustamisesta. Rumpali Vesa Aaltosen ja kitaristi Jukka Tolosen kokoama orkesteri ehti nopeasti nousta kotimaisen rockin kärkinimien joukkoon.
Juhlavuoden kunniaksi Svart Records julkaisee tupla-albumillisen ennen julkaisematonta 70-luvun alun livemateriaalia marraskuun lopussa. Tasavallan Presidentti Live in Lambertland 2LP/2CD sisältää vuonna 1972 nauhoitetut livetaltioinnit Helsingin Kappelista, Natsalta sekä Kulttuuritalolta. Levyn kanssa samanaikaisesti julkaistaan yhtyeen rumpali Vesa Aaltosen elämäkertateos Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi. Georg Lindströmin kirjassa Aaltonen käy läpi uraansa kansainvälisen läpimurron kynnykseltä aina kotimaisen viihdemaailman huipulle. Svart julkaisee marraskuussa vielä kaksi yhtyeen klassikkoa (Tasavallan Presidentti II, Lambertland) uusina vinyyli- ja CD-painoksina.
Juhlavuoden päätteeksi järjestetään kaksi Tasavallan Presidentti 50 vuotta -juhlakonserttia. Niistä ensimmäinen järjestetään Helsingin Tavastialla 2.12.2019 ja päivää myöhemmin on luvassa konsertti Tampereen Klubilla. Lavalla nähdään Pressan jäsenistä ainakin Vesa Aaltonen, Jukka Tolonen, Juhani Aaltonen, Eero Raittinen, Heikki Virtanen sekä Esa Kotilainen. Erikoisvieraina nähdään muiden muassa Wigwamin riveistä tuttu Jukka Gustavson ja taustalla soittaa Vesa Aaltonen Proge Band.
Debyyttilevynsä (Tasavallan Presidentti, 1969) jälkeen bändi kiinnitettiin esiintymään ensimmäiseen Ruisrockiin vuonna 1970 ja samana vuonna "Pressa" säesti Pekka Strengiä tämän legendaarisella albumilla Magneettimiehen kuolema.
Yhtyeen jäsenistö vaihtui taajaan alkuvuosina ja alkuperäinen brittilaulaja Frank Robson, puhallinsoittaja Juhani Aaltonen sekä basisti Måns Groundstroem vaihtuivat alkuvuosien mukana vokalisti Eero Raittiseen, multi-instrumentalisti Pekka Pöyryyn sekä Heikki "Häkä" Virtaseen. Tasavallan Presidentti ehti jo kiertää alkuaikoinaan Ruotsissa sekä Brittein saarilla, kunnes se saavutti kansallisen sekä kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 1972 julkaistun Lambertland-albumin vanavedessä. Aiempaa progressiivisempi ilmaisu vei yhtyeen soittamaan kiertueille Suomen ulkopuolelle, poiki esiintymisen legendaarisilla Readingin festivaaleilla ja keräsi loistavat arviot kriittistä brittimediaa myöten.
Yhtyeen neljäs levy Milky Way Moses keräsi vielä huippukritiikit, mutta bändin jäsenten välit alkoivat rakoilla ja Tasavallan Presidentti hajosi 1970-luvun puolivälissä. Yhtye teki myöhemmin epäsäännöllisen säännöllisesti paluuesiintymisiä: comebackin vuonna 1983 1990-luvulla, ja vuonna 2006 marraskuussa yhtye teki vielä uuden albumin sekä kiertueen.
Ennakkoliput Tasavallan Presidentti 50-vuotisjuhlakonsertteihin myy Tiketti ja ne tulevat myyntiin 7.10.2019 kello 12.00. Tasavallan Presidentti Live in Lambertland sekä studiolevyt Lambertland ja Tasavallan Presidentti ilmestyvät 29.11.2019 ja ovat parhaillaan ennakkomyynnissä Svart Recordsin verkkosivuilla.
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































