Undocumented Love
Undocumented Love
"Usko muiden ihmisten olemassaoloon on rakkautta."
Simone Weil
Mitä on Undocumented Love?
Kirjoittamaton, määrittelemätön, dokumentoimaton rakkaus, irtirepäisty, menetetty lapsuus?
Viisi esiintyjää Suomesta, Irakista ja Syyriasta. Teatteria, tanssia, nykysirkusta ? ja viisi tositarinaa maailmasta.
"Ihmisjoukko yllätti meidät makuuhuoneesta, näki meidät paljaina toistemme päällä. Ne repi mut sieltä olohuoneeseen. Ne hakkas mut siinä huolella. Ne oli saman talon asukkaita, saman kaupunginosan ihmisiä, naapureita."
Dokumenttiteatteriesitys tuo näyttämölle rakkautensa vuoksi maastaan paenneen henkilön ja hänen tulkkinsa, isännän ja orjan sekä näyttelijän, joka harjoittelee yksin asunnossaan Hamletia selvitäkseen menetyksestä.
Kaikki esityksen henkilöt ovat välitilassa ja joutuvat taistelemaan oikeudestaan olla olemassa. Voiko ihminen oikeasti asettua toisen ihmisen asemaan? Onko toisen tarina mahdollista kertoa ilman että ottaa samalla haltuun osan toisesta?
Esityksessä pakolaistaustaisten ihmisten ja heidän auttajiensa tarinoita kerrotaan puheen, fyysisen teatterin ja klovnerian keinoin. Esityksen käsikirjoitusta varten on tehty haastatteluja Suomessa, Englannissa, Serbiassa, Turkissa ja Libanonissa. Mukana on useita huippusuositusta Toinen koti -esityksestä (2017) tuttuja tekijöitä sekä Race Horse Companyn perustaja, sirkustaiteilija Kalle Lehto. Syyrialainen tanssija Angela al Debs on kutsuttu hankkeeseen osana Artists at Risk -järjestön turvaresidenssitoimintaa.
What is Undocumented Love? An unwritten, undefined love, a stolen, lost childhood.
Five performers from Finland, Iraq and Syria. Theatre, dance, modern circus – and five true stories from around the world.
”A bunch of people found us in the bedroom, they saw us lying on top of each other naked. They dragged me into the living room, and gave me a sound beating. They were residents of the same building, local people, neighbours.”
Based on documentary material, this performance introduces us to a man forced to flee his country because of love, his interpreter, a master and a slave, as well as an actor coping with loss by rehearsing Hamlet alone at home.
All the characters are in a state of limbo, struggling for their right to exist. Can anyone really put themselves in someone else’s shoes? Can anyone really tell another person’s story without having some of it rub off on the teller?
Words, movement and clowning are used to create this performance about refugees and their helpers. The script is based on interviews with people in Finland, England, Serbia, Turkey and the Lebanon. The production team includes many members of the team behind the highly successful show Other Home, as well as circus performer Kalle Lehto, founder of the Race Horse Company. Syrian dancer Angela al Debs has been seconded to the project by the organization Artists at Risk, as part of their Safe Haven Programme.
Premiere at Omapohja studio 30.1.2020
Recommended age: 16+
Performance largely in English
Esityksen traileri
Kantaesitys Omapohjassa 30.1.2020
Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.
Esityksen pääkieli on englanti.
Esiintyjät Angela al Debs, Bakr Hasan, Kalle Lehto, Mohammad Manla ja Marja Salo
Konsepti Kati Kaartinen ja Jussi Lehtonen
Ohjaus Jussi Lehtonen
Käsikirjoitus Kati Kaartinen
Liikekieli Kalle Lehto
Lavastus ja pukusuunnittelu Katri Rentto
Valosuunnittelu Eero Alava
Äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio ja Ali Saad
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Tuottaja Roosa Vaverka / Irina Duskova
Yhteistyössä
Race Horse Company ja Artists at Risk
Liput / Tickets
Peruslippu 35 € / Eläkeläinen 30 € / Opiskelija 16 €
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































