Tom Rosenthal (Uk)

Hinta: alk. 19,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ TOM ROSENTHAL HELSINKIIN MAALISKUUSSA

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Tom Rosenthal saapuu Helsinkiin. Bon Iverin, José Gonzálezin ja Father John Mistyn musiikillisia jalanjälkiä kulkeva indie folk -artisti konsertoi On The Rocks -klubilla sunnuntaina 15. maaliskuuta. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Tom Rosenthalin tuotanto kumpuilee eeppisiä balladeja, jotka on maustettu niin kaihoisalla herkkyydellä kuin huumorillakin. Rosenthal on ansioitunut Youtubessa keräten muun muassa European Independent Film Festival -palkituille musiikkivideoilleen yli 65 miljoonaa katselukertaa. Spotifyssa miehen musiikki on soinut reippaat 160 miljoonaa kertaa. Miehen viimeisin pitkäsoitto "Z-Sides" ilmestyi lokakuussa 2018.

Alati kasvavaa fanikuntaa lukuisilla julkaisuillaan kerännyt Tom Rosenthal on aloittanut keikkailun vasta kuluvan vuoden alussa ja esitteleekin nyt konserteissaan monivuotisen uransa hittejä monipuolisesti. Hän kertoo, että keikoilta on odotettavissa intiimejä hetkiä, paljon hauskuutta sekä monia tilaisuuksia yleisölle osallistua illan tapahtumiin.

TOM ROSENTHAL (UK)
Su 15.03.2020 Helsinki, On The Rocks

Liput myyntiin 23.10.2019 klo 12.00
- ennakkoon TIKETTI alk. 19,50 EUR
- ovelta 20 EUR

www.tomrosenthal.co.uk
www.facebook.com/tomrosenthalmusic
www.ontherocks.fi
www.fullsteam.fi

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)