Viidestoista yö

Hinta: 43.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Viidestoista Yö-musikaali

Huikea matka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Juhani Juice Leskisen syntymästä, ja nyt on juhlan aika! Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Juice oli kotoisin Juankoskelta pieneltä teollisuuspaikkakunnalta Pohjois-Savosta. Juicen perheessä oli viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Hänen vaneritehtaalla työskennellyt isänsä kuoli poikansa ollessa vain 11-vuotias. Vaikeassa tilanteessa Juhani joutui jo nuorena ottamaan paljon vastuuta perheestään. Hänen vahvatahtoinen äitinsä säilyi tärkeänä henkilönä läpi hänen elämänsä.

Juankoskelta Juice lähti Tampereen Kieli-instituuttiin opiskelemaan. Opiskelupiireissä hän tapasi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen, ja heidän ystävyytensä tuli pian muuttamaan koko suomalaista musiikkimaailmaa. Ystävykset perustivat legendaarisen Coitus Int - yhtyeen, joka sai nopeasti jalansijaa opiskelijapiireissä. Juice oli ahkera säveltäjä ja sanoittaja, ja jo 25-vuotiaana hän lukeutui tunnetuimpiin suomalaisiin rock-laulajiin. Juicen yhtyeet vaihtuivat usein vuosien saatossa, mutta tunnetuimpina voidaan pitää Juice Leskinen Slamia ja Juice Leskinen Grand Slamia.

Juice oli itsetietoinen, rakastettava ja samalla vaikea taiteilijapersoona, joka eli boheemia taiteilijaelämää. Hänen elämäänsä kuuluivat monet syvät rakkaudet, niiden päättymiset ja runsas alkoholinkäyttö. Juicen sanotaankin eläneen vahvasti rakkaudesta.  

Musikaalissa tehdään huikea aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Juicen suurimpien klassikoiden lisäksi kuulemme Mikko Alatalon tuotantoa, Manserockin parhaita paloja, unohtamatta Tuuliajolla risteilyn hulvattomia yhtyeitä. Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Viidestoista yö, Rakkauden haudalla, Syksyn Sävel, Marilyn, Jyrki Boy, Mä maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Paperitähdet, Aamu alkaa A:lla, Pidetään ikävää ja monia, monia muita.

Tervetuloa nauttimaan, pöytä on katettu suomalaisen rockin parhailla antimilla!    

Tuotanto: Suomen Musiikkiteatteri


Tapahtumapaikka / Venue

Soittoniekanaukio 1
02600 Espoo


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Soittoniekanaukio 1
02600 Espoo








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.